Suomi isännöimään Midemin avajaisiltaa

Suomi on valittu arvostetun musiikkitapahtuman Midemin avajaisillan isäntämaaksi Ranskan Cannesiin. Ensi tammikuussa järjestettävät messut tekevät tunnetuksi eri maiden musiikkituotantoa.

kulttuuri

Avajaisillan isäntämaaksi valinta on merkittävä tilaisuus tuoda esille suomalaista musiikkia, kerrotaan suomalaisen musiikkiteollisuuden vientiyhdistyksestä Music Export Finlandista (Musex).

Midemissä kohtaa vuosittain yli 9 000 musiikkialan ammattilaista yli 90 maasta ja noin 4 000 yrityksestä. Avajaisillan merkittävyyttä lisää se, että Midem täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Avajaisissa esiintyy kymmenkunta suomalaisyhtyettä Avajaisillan suomalaisyhtyeistä päättää Musexin ja Midemin kokoama riippumaton ohjelmatyöryhmä. Näillä näkymin Cannesin festivaalipalatsissa 22. tammikuuta järjestettävissä avajaisissa esiintyy 8 - 10 suomalaisyhtyettä. Musexin toiminnanjohtajan Paulina Ahokkaan mukaan tarkoitus on, että avajaisiin rakennetaan tehokas ja tasapainoinen kokonaisuus, jossa pääsevät esille musiikin eri genret. Korkean laadun ohella on olennaista, että esiintyvät yhtyeet ovat ajankohtaisia ja urallaan kiinnostavassa vaiheessa. Avajaisillan ohjelmasta päättävässä työryhmässä ovat mukana Midemin taiteellinen johtaja Laurence Crenn, kevyen musiikin päällikkö Minna Huuskonen Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksesta, manageri Seppo Vesterinen, toimittajat Jone Nikula ja Ilkka Mattila sekä musiikkituottaja Juhani Kansi. Suomi sai avajaiset musiikkiviennin kasvun takia Suomen ohella avajaisillan isännyydestä kilpailivat muun muassa Japani, Saksa ja Kanada. Midemin toimitusjohtajan Dominique Leguernin mukaan Suomen valintaa selittää suomalaisen musiikin viennin ripeä kasvu viime vuosina. Vuosina 1999 - 2003 Suomen musiikkivienti kasvoi keskimäärin 31 prosenttia vuodessa. Esimerkiksi The Rasmus, Nightwish, HIM ja Apocalyptica ovat kaikki olleet merkittäviä menestyksiä ympäri Eurooppaa. Musexin toiminnanjohtaja Ahokas arvioi Suomen Midem-hankkeen kokonaisbudjetin nousevan noin 750 000 euroon. Tällä hetkellä rahasta on kasassa jo hieman yli 500 000 euroa. Midem-hanketta rahoittavat kauppa- ja teollisuusministeriö, opetusministeriö, ulkoasianministeriö, Suomen kulttuurirahasto sekä joukko myöhemmin vahvistettavia suomalaisia yksityisen sektorin yhteistyökumppaneita. STT, YLE24 Music Export Finland (siirryt toiseen palveluun) Midem 2006 (siirryt toiseen palveluun)