1. yle.fi
  2. Uutiset

Parmalatin oikeudenkäynnissä tuomioita

Milanon tuomioistuin on antanut ensimmäiset tuomiot italialaisen meijeriyhtiö Parmalatin vuoden 2003 talousrikoksista. 10 yhtiön entistä työntekijää ja lakimies saivat vankeustuomiot, jotka vaihtelevat kestoltaan 10 kuukauden ja 2,5 vuoden välillä.

talous

Tuomiot tulivat muun muassa yhtiön epätoivoisen rahatilanteen pimittämisestä ja markkinoiden manipuloinnista.

Parmalat romahti 14 miljardin euron velkoihin vuonna 2003. Yhtiö oli aiemmin ilmoittanut velkojensa olevan kahdeksan kertaa pienemmät.

Kolme syytetyistä kuului petoksen aikana Parmalatin talousjohtoon.

Parman kaupungissa on vireillään erillinen oikeusprosessi, jossa syyttäjä tutkii yhtiön mahdollista vilpillistä konkurssia. Syyte voi johtaa Milanon antamia mittavampiin vankeustuomioihin.

Viime viikolla Milanon tuomioistuin määräsi useita yhtiön talousrikoksiin liittyviä henkilöitä oikeuteen lokakuussa. Näiden joukossa on muun muassa Parmalatin perustaja Calisto Tanzi sekä Bank of American Italian haaran entinen johtaja.

Nykyään Parmalatia johtaa yhtiöiden pelastamiseen erikoistunut Enrico Bondi, joka on laatinut sille pelastussuunnitelman. Yhtiön lainanantajat päättävät elokuuhun mennessä, hyväksyvätkö he Bondin ehdottaman 12 miljardin euron velkojen muuttamisen Parmalatin osakkeiksi.

Yhtiön on tarkoitus listautua takaisin pörssiin elokuun jälkeen.

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi