Suomalaiset suunnittelevat Puolan juutalaismuseon

Ilmari Lahdelman ja Rainer Mahlamäen ehdotus voitti suunnittelukilpailun Puolan juutalaismuseosta. Työ tilattiin alun perin maailmankuululta Frank Gehryltä, mutta hanke tyrehtyi rahoitusvaikeuksiin.

Kilpailun voittanut toimisto on suunnitellut Luston metsämuseon ja Kaustisen kansantaiteen keskuksen sekä rakenteilla olevan Kotkan merimuseon.

Arkkitehti Rainer Mahlamäki kertoo, että suomalaiskaksikko antoi kilpailutyölleen nimen "Kaislameri" Vanhan testamentin mukaan.

- Juutalaisuuden historia ja myös museon näyttely alkavat siitä, kun juutalaiset Vanhan testamentin mukaan siirtyivät Egyptistä Punaisen meren yli Siinain puolelle. Kaislameri on Punaisen meren toinen nimi. Sen sisältämä juutalaisten vuosituhansia kestäneeseen matkaan liittyvä symboliikka oli lähtöteemamme rakennuksen arkkitehtuurille.

Lahdelman ja Mahlamäen kilpailuehdotuksessa museota hallitsee koko rakennuksen läpi kulkeva aulatila. Mahlamäki toivoo sen viestivän kävijöille hiljaisuutta.

Museo rakennetaan Varsovassa sijainneen juutalaisgheton alueelle, jossa juutalaiset taistelivat viimeiseen asti natsivalloittajia vastaan.

Järjestettyyn suunnittelukilpailuun oli kutsuttu esimerkiksi New Yorkin World Trade Centerin alueen suunnitellut Daniel Libeskind ja Berliinin Holokaust-muistomerkin suunnittelija Peter Eisenman.

Kilpailuun haluttiin mukaan myös tuntemattomia arkkitehteja, joilla on kokemusta museosuunnittelusta.

Museosta tulee tärkeä käyntikohde puolalaisille itselleen, sillä heille annettiin kommunistiaikana valheellinen kuva juutalaisvainoista. Puolaan matkustaa myös paljon sukujuuriaan etsiviä juutalaisia.