Lontoon iskujen uhreja tunnistettu

Lontoon torstaisten pommi-iskujen kuolonuhrien vahvistettu määrä on noussut 52:een, poliisi kertoo. Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan poliisi uskoo tunnistaneensa uhreista alustavasti jo 49. Samalla yhä kateissa olevien ihmisten omaiset ja ystävät jatkavat epätoivoisesti läheistensä etsimistä.

Britannian pääministeri Tony Blair totesi maanantaina Britannian parlamentin alahuoneelle, että iskut olivat viattomien ihmisten "murhanhimoinen verilöyly".

Blairin mukaan on todennäköistä, että iskujen takana olivat ääri-islamilaisterroristit. Hän sanoi myös, ettei käytössä ollut sellaista tiedusteluaineistoa, jolla iskut olisi voitu estää.

Iskuissa loukkaantui 700 ihmistä, joista Blairin mukaan 56 on yhä sairaalahoidossa.

Elämää Britannian pääkaupungissa on pyritty jatkamaan normaalisti iskuista huolimatta. Julkinen liikenne oli jälleen maanantaina vilkkaassa käytössä.

Tutkinnassa ei läpimurtoja Poliisin mukaan iskujen tutkinnassa ei vaikuttaisi olevan näköpiirissä pikaisia läpimurtoja. Iskujen tekijäksi on epäilty muiden muassa terroristijärjestö al-Qaidaan yhteydessä olevaa tahoa, joka ilmoitti tuoreeltaan torstaina Internetissä olevansa Lontoon iskujen tekijä. Lontoon Heathrow'n lentokentällä sunnuntaina terrorismin vastaisen lain nojalla pidätetyt kolme brittimiestä puolestaan vapautettiin, kun viranomaisten tutkinnoissa ilmeni, ettei kolmikolla ollut suoraa yhteyttä Lontoon iskuihin. Lontoon kaupungintalolla avattiin maanantaina surunvalittelukirja iskujen uhrien muistoksi. Ensimmäisenä siihen kirjoitti nimensä Lontoon pormestari Ken Livingstone. Hän lupasi, että kaupunki jatkaa eloaan iskuista huolimatta. EU:n oikeus- ja sisäministerit koolle

Britannia, joka toimii EU:n puheenjohtajamaana, kutsui maanantaina kaikkien unionimaiden oikeus- ja sisäministerit koolle ylimääräiseen kokoukseen keskiviikkona.

Kokouksessa aiotaan käsitellä tilannetta Lontoon terrori-iskujen jälkeen. Britannia on lehtitietojen mukaan ajamassa uudistusta, jossa teletunnistetietoja voitaisiin säilyttää nykyistä laajemmin EU-maissa.

Suomen ulkoministeriö kertoi maanantaina purkavansa Lontoon pommi-iskuista aiheutuneet erityisjärjestelynsä. Ministeriön tai Suomen Lontoon suurlähetystön tiedossa ei ole yhtään Lontoon iskujen jäljiltä kateissa olevaa suomalaista.