1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Suomessa aletaan filmata kung fu -elokuvaa

Suomen ensimmäisen kung fu -elokuvan, Jadesoturin kuvaukset alkavat ensi viikolla Villilän studioilla Satakunnassa. Jadesoturi yhdistää Kalevala-mystiikkaa kiinalaiseen mytologiaan.

Sankaritarinaa kuvataan Suomen lisäksi Virossa ja Kiinassa, missä elokuvan naissankari Zhang Jing Chu on valittu maan kymmenen kauneimman naisen joukkoon. Miespääosia esittävät Tommi Eronen ja Markku Peltola.

Jadesoturissa suomalainen mies toteuttaa vuosituhansien takaa Kiinasta periytyvää tehtävää.

Elokuva sai alkunsa nelisen vuotta sitten, kun vastavalmistunut ohjaaja Aj Annala kiikutti opinnäytetyönsä tuotantoyhtiöön. Mukaan saatiin tekijöitä myös Hollannista ja Kiinasta.

Elokuva saa ensi-iltansa syksyllä. Elokuvan budjetti on noin 2,5 miljoonaa euroa, eli suomalaisittain se on suuri. Kielinä ovat suomi ja kiina.

Kung fu -elokuvan ystäviä löytyy ympäri maailman, ja Jadesoturille toivotaankin katsojia yli kansallisrajojen.