Adidas-Salomon ostamassa Reebokin

Saksalainen urheiluvälinevalmistaja Adidas-Salomon on ostamassa amerikkalaisen kenkävalmistajan Reebokin. Kauppahinta on 3,1 miljardia euroa.

talous

Adidas on Niken jälkeen alan toiseksi, Reebok kolmanneksi, suurin toimija.

Adidas saa kaupan myötä haltuunsa merkittävän osake-enemmistön Reebokista ja näin myös noin 20 prosentin osuuden USA:n markkinoista. Adidas maksaa käteisellä 49 euroa per Reebokin osake.

Kauppa edellyttää vielä Reebokin osakkeenomistajien ja Yhdysvaltain kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Adidas ilmoitti samalla vuoden toisen neljänneksen tuloksen kohentuneen 33 prosenttia 94 miljoonaan euroon, kun huomioon otetaan Salomonin myynti suomalaiselle Amerille 485 miljoonalla eurolla.

Kauppa on määrä saada päätökseen syyskuun loppuun mennessä.

Lähteet: Reuters, AP, YLE24