Bangladeshissa suuri pommi-iskujen sarja

Bangladeshissa räjähti keskiviikkoaamuna jopa yli 300 pienehköä pommia lähes samanaikaisesti useissa eri kaupungeissa, maan poliisi kertoo. Räjähdyksissä kuoli ainakin kaksi ihmistä. Lisäksi yli sadan ihmisen kerrottiin loukkaantuneen.

Ulkomaat

Pommit oli asetettu useimmiten julkisten rakennusten, kuten virastojen ja hallintorakennusten lähelle, mutta niitä räjähti myös kaduilla ja toreilla. Räjähdyksiä seurasi laaja paniikki.

Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan pommeja olisi ollut kaikkiaan noin 350 ja niitä oli kylvetty lähes jokaiseen maan runsaasta 60 kaupungista. Sisäministeriö on vedonnut kansalaisiin, jotta he säilyttäisivät malttinsa.

Poliisin mukaan pääkaupungin Dhakan lisäksi pommeja räjähteli muun muassa maan suurimmassa satamakaupungissa Chittagongissa sekä Barisalissa, Sylhetissä, Mymensinghissä ja Khulnassa.

Räjähdyspaikoilla lentolehtisiä Pommien asettajasta ei ole varmaa tietoa, mutta räjähdyspaikoilta löytyi islamistiliike Jamatul Mujahedinin lentolehtisiä. Poliisi kertoo pidättäneensä kymmeniä iskujen tekijöiksi epäiltyjä. Lentolehtisissä vaadittiin Bangladeshiin islamilaisen lain käyttöönottoa. Eräissä teksteissä oli myös vaatimus Yhdysvalloille ja Britannialle lopettaa puuttuminen islamilaisten maiden asioihin. Bangladeshin pääministeri Khaleda Zia tuomitsi iskut keskiviikkona "raukkamaisina", maan virallinen uutistoimisto BSS kertoi. Bangladeshin 140 miljoonan ihmisen väestö on uskonnoltaan valtaosin islamilainen.

Lähteet: AFP, Reuters, AP, DPA