Musiikkinäytelmä Tauno Palosta kantaesitykseen

Suomalaisen elokuvan kirkkaimpiin tähtiin kuuluneesta Tauno Palosta on ensimmäisen kerran tehty näytelmä.

kulttuuri

Ismo Sajakorven kirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä Tunteen Palo saa tällä viikolla kantaesityksensä Kotkassa. Näytelmä kertoo Palosta sekä taiteilijana että yksityishenkilönä. Se sijoittuu Suomi-filmin kulta-aikaan, 1940 - 60-luvuille. Musiikki koostuu ajan suosikkikappaleista: näytelmässä kuullaan mm. Kaunis Veera, Katupoikien laulu ja Kulkurin valssi. Näytelmän kaikki syyskauden esitykset on loppuunmyyty.

Ohjaaja Ismo Sajakorpi pitää Tauno Paloa haastavana, monitahoisena hahmona, jonka elämäntyössä on valtavasti materiaalia rajattavaksi yhteen näytelmään.

Lisähaastetta toi Tauno Palon asema koko kansan rakastamana taiteilijana.

- Hän oli yksi näitä ikoneita kansakunnan kaapin päällä, arvostettu ja rakastettu taiteilija. Siksi oli haasteellista kertoa elämän varjopuolista niin, että se tuntuu oikealta elämältä eikä vain liudalta lauluja ja huippuhetkiä, Sajakorpi pohtii.

Lähteet: YLE:n Kulttuuriuutiset, YLE24