Ruotsin Nordean Internet-palvelussa huijausyritys

Ruotsissa jouduttiin tiistaina sulkemaan Nordea-pankin Internet-sivut noin puoleksi vuorokaudeksi väärennöksen vuoksi. Huijausyritys on jäljitetty eteläkorealaiselle palvelimelle.

talous

Lähes aidon kaltaisessa osoitteessa oli sivuväärennös, jolla houkuteltiin verkkoasiakkaita paljastamaan salaiset numerokoodinsa. Heille väitettiin sähköpostissa, että pankki oli muuttanut turvajärjestelmää ja tarvitsi siksi kooditietoja.

Nordean tietoon ei ollut tullut tiistain kuluessa, että yksikään asiakas olisi antanut tunnuksiaan huijareille, joiden yritys kariutui lähinnä heikkoon ruotsin kielen taitoon.

Huijausyritys havaittiin Nordeassa myöhään maanantai-iltana. Useat ihmiset ilmoittivat saaneensa huijareiden sähköpostin. Ruotsin Nordean Internet-asiakkaiden oikea WWW-palvelu avattiin jälleen hieman ennen puoltapäivää Suomen aikaa.

Suomessa vastaavaa huijausyritystä ei ole tapahtunut.

STT, YLE24