1. yle.fi
  2. Uutiset

Vihdin vatsatauti kuolleista oravista?

Vihdissä riehuvan vatsatautiepidemian aiheuttajaksi epäillään vesitornista löytyneitä kuolleita oravia. Kahden viikon aikana noin 300 vihtiläistä on sairastunut vatsatautiin. Osalla on todettu eläimillä yleinen kampylobakteeri.

Kotimaan uutiset

Vihdin vesilaitos aikoo tehdä tutkintapyynnön poliisille mahdollisesta ilkivallasta Nummelan vesitornilla.

Kunnan verkkoveden saastumisen epäillään johtuvan vesitorniin päässeistä lähes kymmenestä oravasta. Eläinten epäillään livahtaneen torniin rikkoutuneista ilmastointiputkista.

Oravat löytyivät säiliön tyhjennyksen yhteydessä tiistain vastaisena yönä.

Kaksi viikkoa kestäneen epidemian aikana kunnassa on sairastunut vatsatautiin kolmisensataa kuntalaista. Terveyskeskukseen heistä on hakeutunut neljäkymmentä. Joka neljännellä heistä todettiin kampylobakteeri.

Vesijohtovedestä otetuista näytteistä ei kuitenkaan ole löytynyt kampylobakteeria, mutta terveysviranomaisten mukaan sitä on silti saattanut olla vedessä aiemmin.

Vihtiläisten on keitettävä juomavetensä vielä ainakin viikon ajan. Vesilaitos aloitti verkostoveden kloorauksen jo viime perjantaina, jotta siinä olevat taudinaiheuttajat tuhoutuisivat.

Lähteet: STT, YLE24

Lue seuraavaksi