1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Naton kannatus on kasvanut

Tuoreen kyselyn mukaan Suomen Nato-jäsenyyden kannatus on kasvussa. Enemmistö kansasta vastustaa kuitenkin edelleen sotilasliittoon liittymistä.

Kotimaan uutiset

Suomen Gallupin Helsingin Sanomille tekemän tutkimuksen mukaan Natoon liittymistä kannattaa nyt 26 prosenttia suomalaisista.

Jäsenyyden vastustajia on kuitenkin edelleen enemmistö eli 55 prosenttia suomalaisista. Vajaa viidennes vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

Miehet suhtautuvat Natoon liittymiseen naisia myönteisemmin: miehistä sotilasliiton jäsenyyttä kannattaa 34 prosenttia, naisista 18 prosenttia. Kaikkein kielteisimmin jäsenyyteen suhtautuvat alle 25-vuotiaat, myönteisimmin taas ylemmät toimihenkilöt ja yrittäjät.

Nato-jäsenyyden kannatus on lisääntynyt noin viisi prosenttiyksikköä verrattuna viime vuoden kesään, jolloin myös tiedusteltiin suomalaisten halukkuutta liittyä sotilasliittoon.

Myös jäsenyyden vastustus on heikentynyt runsaan vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Silloin vastustajia oli 64 prosenttia.

Suomen Gallup on tutkinut Nato-jäsenyyden kannatusta vuodesta 1995. Suurimmillaan sotilasliiton kannatus oli toukokuussa 1998, jolloin 29 prosenttia tuki jäsenyyttä ja 48 prosenttia vastusti sitä.

YLE24

Lue seuraavaksi