Vuoden Jazz-Yrjö ja Varjo-Yrjö jaettiin

Jazzliitto palkitsi tänä vuonna saksofonisti Jari Perkiömäen Yrjö-palkinnollaan. Yleisradion Varjo-Yrjön sai puolestaan UMOn toiminnanjohtaja Anna-Maija Saarela.

kulttuuri

Jari Perkiömäkeä kiitettiin jazzpäivillä Hämeenlinnassa kansainvälisen huipputason jazzmuusikoksi. Hänen kehuttiin hallitsevan monipuolisesti tyylit bebopista täysin vapaaseen ilmaisuun.

Perkiömäki opiskeli ensimmäisenä Suomessa jazzmusiikin maisteriksi ja myöhemmin tohtoriksi. Hän on työskennellyt vuodesta 2000 Sibelius-Akatemian jazzosaston johtajana ja on tunnettu erinomaisena uusien muusikkosukupolvien kouluttajana.

Vuonna 1961 syntynyt Perkiömäki pääsi jazzin makuun synnyinkaupungissaan Porissa, missä hän on toiminut sekä Big Bandin saksofonistina että kapellimestarina. Perkiömäki on free lance -muusikkona soittanut useimmissa suomalaisissa jazzyhtyeissä, muun muassa UMOssa ja Mika Mylläri Quintetissa.

Solistina ja oman yhtyeensä kanssa hän on esiintynyt monissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa ja Australiassa. Lisäksi hän on säveltänyt teatterimusiikkia ja näytellyt Lester Youngia Vierailuteatterin näytelmässä. Yrjö jaettiin nyt 38. kerran.

Tällä kertaa palkintona oli hämeenlinnalaisen valokuvaajan Esko Tuovisen taidetta. Varjo-Yrjö Saarelalle

Jazzpäivillä jaettiin kolmannen kerran Varjo-Yrjö. Yleisradion Jazzradio palkitsi jazzin taustavaikuttajana UMOn toiminnanjohtajan Annamaija Saarelan.

Saarela aloitti uransa Tampereen jazztapahtuman organisaatiossa 1994. Nykyisin hän edistää suomalaista jazzkulttuuria muun muassa Jazzliiton ja Europe Jazz Networkin hallituksissa sekä perustamalla kansainvälisiä yhteistyöelimiä ja -hankkeita.

Lähteet: STT