EU-maiden valtiontuet komission hampaissa

EU:n komissio moittii unionin jäsenvaltioita edelleen jättimäisten valtiontukien myöntämisestä yrityksille. Uuden tulostaulun mukaan EU:n 25 jäsenvaltion myöntämien valtiontukien määrä oli viime vuonna vajaat 62 miljardia euroa, mikä vastaa 0,6:ta prosenttia EU:n koko bruttokansantuotteesta.

Suomen maksamien tukien määrä oli viime vuonna 2,5 miljardia euroa. Suurimpia tukia maksettiin suhteellisesti Maltassa, Kyproksessa ja Puolassa, jotka ovat kaikki uusia jäsenmaita. Määrällisesti mitattuna tuet olivat kuitenkin suurimpia Saksassa (17 miljardia euroa), Ranskassa (9 miljardia euroa) ja Italiassa (7 miljardia euroa). Kilpailukomissaari Neelie Kroes sanoo olevansa pettynyt siihen, ettei valtiontuen kokonaismäärä ole vähentynyt toivotusti. Hän peräänkuuluttaa jäsenvaltioilta ottamaan käyttöönsä sellaiset menetelmät, jotka eivät vääristä kilpailua nykyisissä mitoissa. Toisaalta enemmistö jäsenmaista näyttää nyt suuntaavan tukitoimensa erityisesti ympäristötavoitteisiin, joiden osuus oli vuonna 2004 noussut jo 11,4 miljardiin euroon 10 vuoden takaisesta 1,3 miljardista. YLE24, AP