Essi Luttiselle merkittävä laulajapalkinto

Mezzosopraano Essi Luttinen on saanut 13 000 euron Karita Mattila -palkinnon. Luttinen sai tunnustuksen maanantaina Suomen kansallisoopperassa.

Kotimaa

Perusteluissa sanotaan, että Luttisella on kaunin äänen lisäksi poikkeuksellista lavasäteilyä ja laulukulttuurin tajua.

Luttinen on opiskellut laulua vuodesta 1998 lähtien Sibelius-Akatemiassa ja ulkomailla. Syksyllä hän esiintyi mm. Oulun kaupunginteatterissa Messenius ja Lucia -oopperassa.

Karita Mattila -palkinto on suurin Suomessa luovutettava laulajapalkinto.

Lähteet: YLE24, STT