Powell kummeksuu vankilentokohua

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Colin Powell on puolustanut Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelussa maansa kohua herättänyttä vankilentokäytäntöä.

Ulkomaat

Powell sanoi, ettei menettely, jossa terroriepäiltyjä siirretään ulkomaille kuulusteltavaksi, ole uusi, eikä Euroopan maiden tulisi yllättyä siitä.

Powellin seuraaja Condoleezza Rice joutui taannoisella Euroopan-matkallaan vastaamaan tiukkoihin kysymyksiin USA:n keskustiedustelupalvelun CIA:n epäillyistä vankilennoista. Useat Euroopan maat, joiden kenttiä tällaisilla lennoilla on väitetty käytetyn, ovat sanoneet olleensa tietämättömiä asiasta.

Powell myönsi haastattelussa yleisen mielipiteen maailmalla olevan nykyisin Yhdysvaltoja vastaan ja arveli sen olevan seurausta maan viime vuosina harjoittamasta ulkopolitiikasta mm. Irakissa ja muualla Lähi-idässä.

Hän totesi kuitenkin, ettei mahdollisesti syntynyt vaikutelma USA:sta yksipuolisena toimijana, joka ei välitä muun maailman mielipiteistä, ole reilu.

BBC:n tekemässä haastattelussa sivuttiin myös Irakin sodan perustelussa käytettyjä tiedustelutietoja ja niiden hankintaa. Powell kertoo olleensa erittäin pettynyt USA:n tiedusteluviranomaisten esittämiin tietoihin.

Hänen mukaansa järkyttävintä oli, että joillakin henkilöillä tiedustelupalveluiden piirissä oli käytettyjä lähteitä koskevia epäilyksiä, mutta epäilykset eivät koskaan välittyneet ylimmän tason päättäjille.

Lähteet: BBC, Reuters