Ang Leen elokuvalle Kultainen maapallo

Taiwanilaisen Ang Leen ohjaama elokuva Brokeback Mountain on palkittu parhaana draamaelokuvana ulkomaisten toimittajien vuotuisessa Golden Globe -palkintogaalassa Yhdysvalloissa.

kulttuuri

Kaikkiaan Leen elokuva sai neljä tunnustusta, enemmän kuin yksikään muu elokuva. Lee itse sai myös parhaan ohjaajan palkinnon Hollywoodissa pidetyssä tilaisuudessa.

Kahden lännenmiehen rakkaustarinan kertova elokuva on aiheuttanut Yhdysvalloissa kohua, ja joissain elokuvateattereissa sen näyttäminen on jopa kielletty.

Brokeback Mountainia pidettiin suosikkina jo etukäteen, sillä se oli ehdolla kaikkiaan seitsemässä palkintokategoriassa. Leen elokuvan on ennakoitu olevan suurimpien voittajasuosikkien joukossa, kun elokuva-alan Oscar-palkinnot jaetaan maaliskuussa. Draamaelokuvien sarjassa parhaana naispääosan esittäjänä palkittiin Felicity Huffman elokuvasta Transamerica. Miespääosasta palkittiin puolestaan Philip Seymour Hoffman, joka näyttelee kirjailija Truman Capotea elokuvassa Capote. Parhaaksi musikaaliksi nimettiin Johnny Cashista kertova elokuva Walk the Line. Joaquin Phoenix sai Kultaisen maapallon roolistaan Cashina. Myös hänen vaimoaan esittänyt Reese Witherspoon palkittiin. Parhaan vieraskielisen elokuvan Kultaisen maapallon sai tänä vuonna palestiinalaiselokuva Paradise Now. Cecil B. DeMille -tunnustus elämäntyöstä myönnettiin Anthony Hopkinsille. Kultaisilla maapalloilla palkittiin myös TV-alan parhaita sarjoja ja näyttelijäsuorituksia. Paras draamasarja oli ABC-TV-yhtiön Lost, joka alkaa Suomessa ensi viikolla. Saman yhtiön Desperate Housewives eli Täydelliset naiset palkittiin parhaana komediasarjana, toista vuotta peräjälkeen. AP, Reuters, AFP, BBC

Lähteet: Gloden Globes -gaalan kotisivut