Halonen: EU-joukoissa tarpeeksi työtä

Presidenttiehdokas Tarja Halonen suhtautuu varovasti ajatukseen siitä, että Suomi osallistuisi Naton nopean toiminnan joukkojen operaatiohin. STT:n haastatteleman Halosen mukaan Suomella on jo nyt tarpeeksi työtä EU-joukkojen luomisessa.

Kotimaa

Kutsu Natolta on todennäköisesti tulossa syksyllä. Keskusteluissa hallituksen kanssa on kuitenkin lähdetty siitä, että EU-joukot asetetaan etusijalle ja Naton tarjoukseen otetaan kantaa sitten, kun sellainen tulee.

Halonen myös kiistää sähköposteissa ja tekstiviesteissä leviävän huhun, jonka mukaan hän olisi vuonna 1976 Hakaniemessä pitämässään vappupuheessa kannattanut Suomen liittymistä Neuvostoliittoon.

- En ole vuonna 1976 pitänyt mitään vappupuhetta Hakaniemessä, eikä sitä tekstiä löydy myöskään Tiedonantajasta. Ja jos 1970-luvulla sosiaalidemokraattinen SAK:n lakimies olisi pitänyt sellaisen vappupuheen, niin se työsuhde olisi jäänyt aika lyhyeksi, Halonen sanoo.

Hän kertoo, että väite on vanha ja jo kertaalleen selvitetty.

Halonen ilmoittaa myös haluavansa jatkaa koko kansan presidenttinä, koska on siihen kuuden vuoden ajan pyrkinyt ja tukijoukotkin edustavat muitakin kuin vasemmistoa.

STT