Syöpätutkimuksesta palkinto Suomeen

Akatemiaprofessori Kari Alitalolle Helsingin yliopistosta on myönnetty arvostettu Louis-Jeantet-palkinto hänen ansioistaan syöpätutkimuksessa. Sveitsiläisen Louis- Jeantet-säätiön jakamalla palkinnolla pyritään edistämään eurooppalaista biolääketieteen tutkimusta.

Kotimaa

Alitalon tutkimus erityisesti veri- ja imusuonikasvutekijöiden sekä niiden reseptorien löytämiseksi on johtamassa uusien syöpähoitojen kehittämiseen sekä tehokkaan hoidon löytymiseen synnynnäiseen, imusuonijärjestelmän häiriöstä johtuvaan vaikeaan kudosturvotukseen.

Alitalo johtaa Suomen Akatemian huippuyksikköä ja sen yhteydessä Helsingin yliopistossa toimivaa syövän biologian tutkimusohjelmaa.

Alitalon lisäksi säätiö palkitsi tänä vuonna ranskalaisen professorin Christine Petit'n pariisilaisesta Pasteur-instituutista. Molemmat saavat 475 000 euron palkinnon, josta 75 000 euroa on henkilökohtaista tunnustusta ja 400 000 euroa rahoitusta uusille tutkimusprojekteille.

Louis-Jeantet-palkinto luovutetaan Alitalolle ja Petit'lle Genevessä 28. huhtikuuta järjestettävässä tilaisuudessa.

Vuodesta 1986 alkaen jaettu Louis-Jeantet-palkinto on myönnetty Suomeen aiemmin kaksi kertaa. Akatemiaprofessori, Teknillisen korkeakoulun kylmälaboratorion aivotutkija Riitta Hari sai palkinnon vuonna 2003 ja useita vuosia Oulun yliopistossa toiminut sidekudostutkija, professori Karl Tryggvason Tukholman Karoliinisesta Instituutista vuonna 2002.

Lähteet: YLE24