Menneisyys on nykyisyyttä Savonlinnan kaupunginteatterissa

Savonlinnan kaupunginteatterissa tulee torstaina ensi-iltaan Marja-Liisa Vartion teoksen pohjalta dramatisoitu Ja hänen olivat linnut -näytelmä.

kulttuuri

Näytelmä keskittyy ruustinnan ja hänen palvelijansa valtataisteluun. Tapahtumat valottuvat ruustinnan ajatusten ja muistojen kautta. Ajantasot ja mielikuvat risteilevät keskenään. Vanheneva ruustinna käy välillä kiivastakin sanailua palvelijansa kanssa. Menneisyys kasvaa vähintään yhtä tärkeäksi kuin nykyisyyskin.

Ohjaaja ja teatterinjohtaja Tiina Luhtaniemi odottaa omaishoitajien kommentteja siitä, miten arki dementoituvan vanhuksen kanssa on tuotu näyttämölle.

Kirjailija Marja-Liisa Vartion (1924 - 1966) sukutausta on Säämingissä. Ohjaaja Tiina Luhtaniemen mukaan Vartiota haluttiinkin ohjelmistoon muun muassa hänen paikallisuutensa takia. Vartio on usein jäänyt toisen sääminkiläisen kuuluisuuden Joel Lehtosen varjoon. Entinen Säämingin kunta on nykyisin osa Savonlinnaa ja Punkaharjua.

Ja hänen olivat linnut -näytelmää on aiemmin esitetty Lahdessa. Savonlinnassa näytyelmään on otettu lisää dialogia itse romaanista. Hänen olivat linnut -teoksen on alun perin dramatisoinut Vartion puoliso kirjailija Paavo Haavikko. Ohjaaja Luhtaniemi halusi kuitenkin näytelmään vielä lisää naisten välistä sanailua. Valtapeli on tätä päivää Marja-Liisa Vartion kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 40 vuotta. Hänen olivat linnut -romaaniaan kirjailija valmisteli pari vuotta ennen kuolemansa vuonna 1966. Teos julkaistiin postuumisti vuotta myöhemmin. Tiina Luhtaniemen mukaan 40 vuotta vanha teksti sopii myös hyvin tähän päivään. - Ei valtateema ja ihmisten välinen valtapeli ole mihinkään kadonnut, hän toteaa. Luhtaniemen mukaan järisyttävintä näytelmässä on kuitenkin ihmisten suunnaton rakkauden kaipuu, joka saa aikaan koomisia piirteitä heidän käyttäytymisessään. Ruustinnan ja palvelijan kamppailu saa välillä tragikoomisia piirteitä. Nykyisyys peilautuu vanhoihin tapahtumiin, ruustinnan avioliittoon lintuja rakastavan rovastin kanssa. Linnut ovat näytelmässä myös ihmisten halujen, toiveiden ja ihanteiden vertauskuvia. Ruustinnan roolissa on Savonlinnassa Ritva Söderström ja hänen palvelijaansa Almaa esittää Liisu Mikkonen. Muissa rooleissa nähdään Ilkka Villi, Jari Pylväinen, Marjo Välimäki, Mikael Kokko ja Arja Laaksonen. Lavastus on Jarmo Hirvosen ja puvustus Leila Oksasen. Koreografiasta vastaa Velimatti Ranta. Ja hänen olivat linnut -näytelmä on Savonlinnan kaupunginteatterin ohjelmistossa huhtikuun lopulle saakka.

Lähteet: YLE24