Lapset maailman syöpäpäivän teemana

Suomessa vietetään lauantaina ensimmäistä kertaa maailman syöpäpäivää, jonka teemana on tänä vuonna lapsista huolehtiminen.

Kotimaa

Suomessa lapsuuden ajan syöpätapauksia ilmenee vuosittain noin 150 kappaletta. Syöpärekisterin seurannan mukaan luku on pysynyt vakaana jo yli 30 vuotta.

Lasten syöpien ennuste sen sijaan on kohentunut merkittävästi. Suomessa kolme neljästä lapsisyöpäpotilaasta selviää sairaudestaan.

Kehitysmaissa kuitenkin vain alle puolet lapsisyöpäpotilaista selviytyy sairaudestaan.

Kansainvälisten syöpäjärjestöjen yhteisjärjestö UICC on ottanut tavoitteekseen kehitys- ja teollisuusmaiden lapsisyöpäpotilaiden ennusteiden eron kuromisen umpeen.

Suomessa lasten yleisimpiä syöpiä ovat leukemia ja aivokasvaimet. Lasten syöpätapauksissa hoidon onnistumisen on erityisen tärkeää sairauden varhainen havaitseminen.

YLE24

Lähteet: Syöpäjärjestöjen Internet-sivut