Jaafari jatkamassa Irakin pääministerinä

Irakin johtavat shiiapoliitikot ovat nimenneet nykyisen pääministerin Ibrahim Jaafarin ehdokkaakseen myös uudeksi pääministeriksi.

Ulkomaat

Jaafari, 57, on saanut maan sunnivähemmistön takaisin politiikan pariin. Häntä on arvosteltu kuitenkin siitä, ettei hän pääministerinä ole pystynyt rauhoittamaan Irakin epävarmaa turvallisuustilannetta.

Pääministeri piti valita jo lauantaina. Shiiat siirsivät valintaa, koska radikaalin hengellisen johtajan Moqtada al-Sadrin lähipiiri halusi ehdokkaista lisää keskustelua.

Suosikki uudeksi pääministeriksi oli alunperin maan varapresidentti Adel Abdel Mahdi. Abdel Mahdi, 63, on vapaan markkinatalouden vahva tukija, jonka merkittävimpiä saavutuksia on ollut 80 prosentin velkavähennys velkojamaiden järjestöltä Pariisin klubilta.

Irakilaiset äänestivät kaksi kuukautta sitten ensimmäisestä Saddam Husseinin jälkeisestä vakituisesta parlamentista. Shiiat saivat lähes puolet paikoista.

Lähteet: YLE24, Reuters, AFP