Nykyrunouden menestyksen jäljillä

Uuden runouden antologia valottaa runouden nykyisen suosion taustoja. Saila Susiluodon ja Eino Santasen toimittama Uusi ääni -antologia esittelee viimeisen kymmenen vuoden aikana debytoineita runoilijoita.

kulttuuri

Mukana ovat muun muassa Jukka Koskelainen, A.W.Yrjänä, Johanna Venho, Pauliina Haasjoki, Olli Heikkonen, Mikko Rimminen ja Anja Erämaja. Tarkoituksena on ollut tarjota läpileikkaus uudesta runosta.

Kirjassa pohditaan myös, miten suomalainen runous on viime vuosina onnistunut murtautumaan suuren yleisön suosioon.

Kirjan esipuheessa Susiluoto ja Santanen sanovat kursailematta, että runouden nykytila Suomessa on "HYVÄ!". Asia on ollut jo muutamia vuosia kenen tahansa nähtävissä lukemattomissa runotapahtumissa, joita nykyään järjestetään eri puolilla maata. Myös uusien runouslehtien ja pienkustantamojen perustaminen ovat kantaneet runsasta hedelmää.

Muutosta havainnollistaa julkaistujen esikoisrunoteosten määrä. Vuonna 1994 suurilta kustantamoilta ilmestyi tasan yksi esikoisrunoteos. Nyt kaikki isot kustantamot julkaisevat vuosittain kahdesta neljään esikoisrunokirjaa.

- Arvelen, että runouden nousu on monien aktiivisten henkilöiden työn tulosta. 90-luvun alussa tehtiin paljon myyräntyötä, jonka vaikutukset alkoivat näkyä vähän myöhemmin, Eino Santanen sanoo.

Myyräntyöllä Santanen tarkoittaa esimerkiksi Elävien runoilijoiden klubin perustamista vuonna 1994. - Yhtäkkiä runoutta alettiin esittää niin Helsingin Huvilateltassa kuin Kuhmon kamarimusiikkijuhlillakin. Se oli iso muutos, Santanen sanoo. Helsinkiin ja Turkuun muotoutui omat runouden koulukuntansa. Olennaista oli, että runoilijat tulivat ulos kammioistaan ja alkoivat tehdä töitä runouden puolesta yhdessä; järjestää tapahtumia ja perustaa lehtiä. Uudet runot purkavat sukupuolikliseitä Santanen huomauttaa, että määrän lisäksi uudesta runoudesta löytyy myös laatua. Uusi ääni -antologiassa omaäänisten runoilijoiden teksteistä hahmottuu joitakin tälle sukupolvelle leimallisia piirteitä. Yksi niistä on proosaruno-muodon uusi suosio. Runojen tematiikassa näkyy kirjoittajien sukupuoli. Huomattavan monet uusista naisrunoilijoista ovat käsitelleet naiseuteen ja tyttöyteen liittyviä teemoja. Miesrunoilijat ovat puolestaan purkaneet omia myyttejään urbaanin ironian keinoin. - Tyttöys ja naiseus ovat nousseet kaikilla kulttuurin aloilla esiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se näkyy myös naisten kirjoittamissa runoissa, Santanen sanoo. Sukupuoli on esillä myös monien miesrunoilijoitten teksteissä, mutta toisella tavalla. - Veikkaan, että monet miesrunoilijat ovat kurkkuaan myöten täynnä ikiaikaista runoilijamiesklisettä. Sitä puretaan runoissa ironian keinoin. Runous voi hyvin, koska se tuli ulos umpiosta Santanen myöntää, että runouden levikin kasvu on Suomen kokoisessa maassa rajallinen. - Mutta niin se saa ollakin. En edes kaipaa mitään valtavia runousparaateja, Santanen sanoo.

Santasen mielestä on tärkeintä, että runous näyttää nyt onnistuneen murtautumaan ulos kuoresta

- Meillä ei enää ole kahta tai kolmea kaupunkia, joissa runous tapahtuu, vaan runous on aktivoitunut joka paikassa. Runouden pitää pyrkiä ulos paperilta ja toisten taiteiden pariin. Kaikenlaisella rajankäynnillä voidaan päästä eroon umpiosta, missä runouden on kovasti nähty viihtyvän, Santanen sanoo.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset