Netin roolipelien suosio kasvaa

Internetissä pelattavat roolipelit kasvattavat suosiotaan. Ilmiön taustalla on Eurooppaan vuosi sitten tuotu uusi verkkoroolipeli, jota koko maailmassa pelaa jo viisi miljoonaa ihmistä. Suomalaiset ostivat viime vuonna pelituotteita lähes 70 miljoonalla eurolla.

kulttuuri

Reaaliaikainen verkkoroolipeli World of Warcraft on megahitti pelimaailmassa. Sillä on viisi ja puoli miljoonaa pelaajaa - heistä yli miljoona Euroopassa.

Hittipeli lanseerattiin Suomessa vuosi sitten, mutta sen suosio täällä on pieni arvoitus: pelin levittäjä Vivendi Universal Games ei julkista maakohtaisia myyntilukuja, mutta PC-pelien myynnistä sen osuuden arvioidaan olevan jopa neljännes.

Pelitutkija Markus Montola löytää WoW:lle kaksi erityistä vetovoimatekijää:

- Toinen on verkkoroolipeleissä hyvinkin pitkään käytössä ollut jatkuva oravanpyörä, jossa hahmot aloittavat heikkoina ja pieninä. Pelin edetessä kuitenkin kehittyy ja pääsee uusille alueille ja tekemään uudenlaisia tehtäviä, hän kertoo.

Toinen koukku taas löytyy verkkoroolipelin yhteisöllisyydestä.

- Pelit vaativat pitkälle hiottua ja hienostunutta ryhmätyötä. Alkupuolella tarvitaan usein monta tuntia aikaa ja viisi pelaajaa tarkoissa rooleissaan. Loppuvaiheessa ryhmän koko voi hyvinkin nousta 40:een, Montola sanoo.

Suomen Peliohjelmisto- ja Multimediayhdistyksen mukaan Suomessa myytiin viime vuonna lähes kaksi miljoonaa tietokone- ja konsolipeliä. Niistä lähes kaksi viidesosaa eli noin 700 000 oli PC-pelejä ja multimediaa

Lähteet: TV-Uutiset