1. yle.fi
  2. Uutiset

Sheriffi McCloudia esittänyt Dennis Weaver kuollut

Näyttelijä Dennis Weaver on kuollut. Yhdysvaltalainen Weaver tunnettiin Suomessa etenkin sheriffi McCloudina samannimisessä TV-sarjassa.

kulttuuri

Sheriffi McCloudin osa oli tärkeä myös näyttelijälle itselleen. Weaverin mukaan sitkeän sheriffin esittäminen oli hänen merkittävin ja mukavin työtehtävänsä. Sarjan Sam McCloud oli maalta tullut lainvartija, joka saapui rikollisen perässä New Yorkiin, rakastui ja jäikin kaupunkiin töihin. McCloud ratsasti suurkaupungin kaduilla vuosina 1970 - 1977. TV-uransa lisäksi Weaver esiintyi myös useissa elokuvissa, etenkin monissa lännenelokuvissa. Hän näytteli myös muun muassa Orson Wellesin filmissä Pahan kosketus (1958) ja Steven Spielbergin elokuvassa Kauhun kilometrit (1971). Dennis Weaver syntyi kesäkuussa 1924 Missourissa. Ennen näyttelijänuransa urkenemista hän työskenteli muun muassa lelukaupassa ja kiertävänä pölynimurikauppiaana. Näyttelijäntyönsä lisäksi Weaver oli tunnettu ympäristönsuojelun puolestapuhujana. Syöpää sairastanut 81-vuotias Weaver kuoli viime perjantaina kotonaan Coloradossa. AP, Reuters, YLE24

Lähteet: Dennis Weaverin kotisivut verkossa

Lue seuraavaksi