Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinto Ranskaan

Tampereen lyhytelokuvajuhlien pääpalkinto, Grand Prix, on myönnetty tänä vuonna ranskalaiselle Jean-Gabriel Periot´lle elokuvasta Eut-elle été criminelle.

kulttuuri

Eut-elle été criminelle ( Hän saattoi olla rikollinen) kertoo siitä, miten toisen maailmansodan aikaan ranskalaisnaisia rangaistiin julkisesti näiden suhteista saksalaisiin. Kotimaisessa kilpailussa alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan voitti Miia Tervon dokumentti Hylje. Yli 30 minuuttia pitkien elokuvien pääpalkinto myönnettiin dokumentille Kone 17. Sen ovat ohjanneet Issu Huovinen, Leo Märkälä, Heta Partanen, Ilona Reiniharju, Eija Romppanen, Mika Suikkanen ja Pentti Taipale. Lyhyiden kotimaisten elokuvien sarjassa erikoispalkinnon sai Tatu Pohjanvirran animaatio Elukka, pitkistä elokuvista puolestaan palkittiin Pia Andellin dokumentti Hetket jotka jäivät. Parhaan ulkomaisen fiktion palkinnon nappasi italialaisen Claudio Noce elokuvallaan Aria, animaatiopalkinto puolestaan meni Hollantiin Michal Pfefferin ja Uri Kranotin God on sidelle ( Jumala puolellamme). Parhaana dokumenttina palkittiin saksalaisen Jan Verbeekin On a Wednesday Night in Tokyo ( Keskiviikkoyönä Tokiossa). Yleisön suosikeiksi ylsivät kotimaisessa kilpailussa Lasse Naukkarisen Paanajärven Anni -dokumentti ja kansainvälisessä kilpailussa ukrainalaisen Aleksandr Shmigunin animaatio Pyesa dlya trekh akteriv ( Näytelmä kolmelle näyttelijälle).Kansainväliset lyhytelokuvajuhlat järjestettiin Tampereella 36. kerran 8. - 12. maaliskuuta. YLE24 Tampereen elokuvajuhlien sivusto (siirryt toiseen palveluun)