1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Vuoden kaunein kirja himosta, rakkaudesta ja raivosta

Suomen kirjataiteen komitean on valinnut viime vuoden kauneimmaksi kirjaksi teoksen Himo, rakkaus ja raivo – Jörn Donnerin ja Stefan Lindforsin keskusteluja.

Komitean mukaan teoksessa on otettu nykyaikaisen kuvajournalismin keinot taidokkaasti kirjataiteen käyttöön. Himo, rakkaus ja raivo on kirjataidetta uudistava mestariteos, komitea kiittää.

Valintaperusteluissa sanotaan myös, että teoksen voisi määritellä himoittavaksi kirjaksi, jossa on suurta rakkautta kokeilevan typografian perinteeseen sekä hienosti hallittua kuvakerronnan raivoa.

Vuoden 2005 kaunein kirjan sekä vuoden kirjavaliot julkistettiin Helsingin yliopistossa torstaina iltapäivällä. Kirjavalioista on koottu yliopiston kirjastoon näyttely.

Himo, raivo ja rakkaus -kirjan on kustantanut Aamulehti Kirjat. Sidonnasta, painatuksesta ja reprotyöstä on vastannut Otavan Kirjapaino. Graafinen suunnittelu on Tapio Vapaasalon ja Tuukka Rantalan. Kirjan päällyksen on tehnyt Juha Larsson ja valokuvaajina ovat toimineet etenkin Marco Melander ja Kari Holopainen.

Suomen Kirjataiteen komiteaan kuuluu edustajia muun muassa Helsingin yliopiston kirjastosta, Suomen Kirjastoseurasta, Lahden muotoiluinstituutista, Taideteollisesta korkeakoulusta ja Suomen Kirjasäätiöstä. YLE24