Somalian nälkäkriisi pahenemassa

Somaliassa uhkaa kuolla nälkään jopa 10 000 ihmistä kuukausittain, jos kuivuus jatkuu ennusteiden mukaisena, YK-järjestöt varoittavat.

luonto

Ruokapulasta kärsii jo kaksi miljoonaa somalialaista ja syksyyn mennessä nälänhätä voi uhata noin 900 000:ta, jos sateita ja apua ei saada riittävästi. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n edustajan Graham Farmerin mukaan tämä voi johtaa 10 000 - 12 000 ihmisen kuolemaan joka kuukausi. Tämä on uhka, jonka estämiseksi työskentelemme, hän korostaa. Viime viikolla YK:n humanitaarista apua koordinoiva Ocha-järjestö liki kaksinkertaisti Somaliaa varten pyytämänsä avun määrän joulukuussa esittämästään. Ochan mukaan apua tarvittaisiin noin 270 miljoonaa euroa. Avun jakelua vaikeuttavat jatkuvat levottomuudet ja ryöstely. Somalia on elänyt vuodesta 1991 kaaoksen tilassa ilman toimivaa keskushallitusta, mikä tekee maasta erityisen vaikean avustettavan. Nälänhätä voi puolestaan vaikeuttaa entisestään pyrkimyksiä maan vakauttamiseksi, YK-järjestöt varoittavat. Somalian kilpailevat ryhmittymät pääsivät viime vuonna sopuun hallituksesta, joka yrittää nyt saada maan hallintaansa. Koko Afrikan sarvea koettelee vuosikymmeniin pahin kuivuus, ja ruokapulasta kärsivät miljoonat ihmiset myös Keniassa, Etiopiassa, Eritreassa ja Djiboutissa. Ochan edustajan Philippe Lazzarinin mukaan kuivuus on kuitenkin Somalialle vielä niitäkin suurempi uhka. Muissa maissa kuivuus on humanitaarisen kriisin syy, Somaliassa se entisestään pahentaa jo olemassaolevia humanitaarisia kriisejä, hän sanoo. Reuters, AFP