1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Abbas yrittää taivuttaa Hamasia maltillisuuteen

Palestiinalaisten presidentti Mahmoud Abbas sanoo yrittävänsä paikata erimielisyytensä jyrkkälinjaisen Hamasin muodostaman hallituksen kanssa.

Ensi viikon keskiviikkona Suomeen tuleva Abbas sanoo yrittävänsä saada Hamasin tuomitsemaan terrorismin ja myös tunnustamaan Israelin valtion.

- Painostan heitä omaksumaan kansainvälisen linjan, johon itse olen sitoutunut. Linjani on Israelin tunnustaminen ja terrorismin tuomitseminen, koska se on meille ainoa tapa selvitä hengissä, Abbas totesi YLEn kirjeenvaihtajan haastattelussa.

Abbas tunnetaan maltillisena poliitikkona suhteessaan Israeliin. Hamas puolestaan ei tunnusta Israelin kanssa tehtyjä sopimuksia.

Abbas ennustaa, että edessä on vakava kriisi, jos yhteistyö hänen ja hallituksen välillä ei ala sujua. Hän huomauttaa kuitenkin, että jossakin kysymyksissä on jo löytynyt yksimielisyyttä.

Abbasin mielestä EU ei saisi rangaista avun jäädyttämisellä kaikkia palestiinalaisia, jos unioni ei pidä Hamasista.

Itsehallinto ei ole pystynyt maksamaan palkkoja ulkomaisen avun loppumisen takia. Abbas arvioi, että 140 000 työntekijän palkkojen puuttuminen voi johtaa vakaviin ongelmiin. Israel on omaksunut uuden politiikan, jonka avulla maa aikoo piirtää omat ja palestiinalaisten rajat ilman neuvotteluja. - Israel voi tehdä mitä hyvänsä, koska on niskan päällä. Mutta neuvottelut ovat ainoa tapa saavuttaa kestävä rauha, jos he sellaista haluavat, Abbas toteaa Israelin ja palestiinalaisten tilanteesta. YLE24