Nepalin kuninkaan lupaus ei tyydytä

Nepalin suurin puolue ei pidä riittävänä kuningas Gyanendran perjantaista lupausta palauttaa valta takaisin kansalle, kertoo uutistoimisto Reuters. Nepalin kongressi -puolueen edustajan mukaan mielenosoitukset kuningasta vastaan jatkuvat.

Ulkomaat

Kuningas ilmoitti aiemmin perjantaina palauttavansa vallan kansalle ja pyysi puolueita puolueita ehdottamaan uutta pääministeriä.

Hän ei kuitenkaan luvannut perustuslain uudistamista, mikä on ollut yksi opposition keskeisiä vaatimuksia. Suurin osa oppositiosta haluaisi tehdä kuninkaasta pelkän keulakuvan tai lakkauttaa monarkian kokonaan.

Kuningas Gyanendra sanoi puheessaan olevansa sitoutunut perustuslailliseen monarkiaan ja monipuoluedemokratiaan.

Koko opposition on määrä antaa yhteinen vastauksensa kuninkaan tarjoukseen myöhemmin, mahdollisesti lauantaina.

Yhdysvallat kehottaa kuningasta pitämään kiinni lupauksestaan ja kehottaa puolueita vastaamaan muodostamalla hallituksen.

Oppositio on jatkanut jo pari viikkoa mielenosoituksia itsevaltaista kuningasta vastaan. Seitsemän puolueen liittouma vaatii kuningasta palauttamaan monipuoluejärjestelmän. Kuningas keskitti vallan itselleen viime vuoden helmikuussa.

Aiemmin kuningas oli luvannut, että vaalit pidetään vuoden päästä. Oppositio ei uskonut lupausta.

Mielenosoitukset jatkuivat Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa myös perjantaina huolimatta ulkonaliikkumiskiellosta. Mielenosoittajat polttivat renkaita ja asettivat kaduille esteitä poliiseja ja sotilaita vastaan.

Torstaina turvallisuusjoukot ampuivat kolme protestoijaa kuoliaaksi ja kymmeniä haavoittunut. Parin viikon aikana protesteissa on kuollut toista kymmentä mielenosoittajaa. YK on tuominnut voimankäytön.

Lähteet: Reuters, AP, DPA, BBC