Kaupunkisuunnittelu kaipaa keskustelua ja kritiikkiä

Suomalaista Kaupunkisuunnittelua kritisoidaan virkamieslähtöisyydestä ja liiasta kliinisyydestä. Myös rakentava keskustelu puuttuu. Torstaina alkaneilla kaupunkitutkimuksen päivillä tilanteeseen pyritään saamaan parannusta.

kulttuuri

Purkutuomion saanut VR:n makasiinialue aidattiin torstaina, ja purkaminen alkaa ensi viikolla. Makasiinit on yksi esimerkki politisoituneesta ja virkamieslähtöisestä kaupunkisuunnittelusta, joka on vallalla lähes jokaisessa kaupungissa.

- Tietynlainen ylhäältäpäin tuleva rakentamisen ja kaavoittamisen traditio istuu aika syvällä. Nyt siitä vastaavat kaupungin virkamiehet, arkkitehdit ja kaupunkisuunnittelijat yhdessä poliittisen päätöksenteon kanssa. Suunnittelmissa on pitkän tähtäimen tarkkuutta, joka ei oikein anna tilaa kansalaislähtöisyydelle ja keskustelulle, jota 2000-luvulla tarvittaisiin, sanoo professori ja kaupunginvaltuutettu (kesk.) Laura Kolbe.

Kolbe nostaa esimerkiksi ylisuunnittelusta ja ihmislähtöisyyden puutteesta tuuliset aukiot, jossa autot ajavat ja ihmiset loistavat poissaolollaan.

- Kaupunkitilojen aukioilla tulee olla toimintaa, kansalaisia, kahviloita ja ravintoloita, mikä usein unohtuu, Kolbe muistuttaa.

Suomea leimaa kliinisyys ja hiljaisuus Ongelmaksi nousee myös liikaa kliinisyys. Se että kaupunkiympäristö on asiallisesti hoidettu, ei riitä. Pahin puute kaupunkikulttuurisuunnittelussa on kuitenkin se, ettei arvoista ja näkemyksistä keskustella. - Suomalainen arkkitehtuuri on leimattu hiljaisuuden arkkitehtuuriksi. Osa sitä on se, että keskustelua ei koeta mielekkääksi, koska se saattaa sisältää kritiikkiä, jonka kanssa on vaikea elää, arkkitehti Tuomas Toivonen sanoo. Vielä perjantain jatkuneilla Kaupunkisuunnittelun päivillä aiheesta kuitenkin keskustellaan. Tämän vuoden teemana on kaupunkiympäristön muutos. TV:n kulttuuriuutiset Kaupunkitutkimuksen päivien verkkosivut (siirryt toiseen palveluun)