Väitös: NL käytti Suomea Pohjoismaiden ohjailuun

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan Neuvostoliitto käytti Suomea 1950-luvulla muiden Pohjoismaiden ohjailuun.

Kotimaa

Itäinen suurvalta pyrki Suomen avulla heikentämään Norjan ja Tanskan Nato-jäsenyyttä ja vahvistamaan Ruotsin liittoutumattomuutta.

Vaikuttamista helpotti Urho Kekkosen avulias politiikka. Hän mm. ehdotti Norjalle luopumista Natosta Neuvostoliiton rauhoittamiseksi ja välitti Tanskaan tietoa Neuvostoliiton YYA-toiveista, joilla olisi estetty maan Länsi-Saksa-suhteiden tiivistyminen.

Suomi pyrittiinkin esittämään mallimaana onnistuneista suhteistaan Neuvostoliittoon, toteaa Aappo Kähönen väitöskirjassaan.

Voimakas puuttuminen Suomen asioihin aiheutti kuitenkin vastakkaisen reaktion ja säikäytti Ruotsin ja Norjan.

Kähönen sanoo yllättyneensä siitä, kuinka vahvasti suhteet rakentuivat Kekkosen kautta. Hallitus ja eduskunta eivät hänen mukaansa välttämättä tienneet meneillään olevista asioista mitään.

Lähteet: STT