1. yle.fi
  2. Uutiset

Valokuvataiteen museo täynnä kukkia, juuria ja siemenkotia

Suomen valokuvataiteen museossa Helsingissä aukeaa perjantaina Marjukka Vainion näyttely Maan valoa. Näyttelyssä katsojien eteen levittäytyy kasvien lehtiä, siemenkotia, puita, kukkia ja juuria. Teoksista useimmat ovat ensimmäistä kertaa esillä.

kulttuuri

Vainio (s. 1953) tunnetaan teoksistaan, joissa kasveja ja niiden osia, värejä ja muotoja katsotaan usein hyvinkin läheltä.

Vahvatunnelmaisissa kuvissa voi nähdä niin luonnon kiertokulun symboliikkaa kuin muistoja tai kotipuutarhurin onneakin.

Maan valoa -sarjan uusimmissa teoksissa vaihtelevat heleät ja tummat, sameat ja kirkkaat sävyt, pelkistetyt sommitelmat ja kasvien luonnolliset muodot.

Vainio toteuttaa teoksensa itse kehittämillään kokeellisilla valotus- ja vedostustekniikoilla.

Lähtökohtana voi myös olla fotogrammi eli kohteen valottaminen suoraan valoherkälle paperille. Menetelmässä palataan valokuvauksen keksimisen alkulähteille: valoon, kemiaan ja optisiin ilmiöihin.

Näyttelyssä on esillä hänen varhaisempia teoksiaan myös painettuina kuvasalkkuina.

Hämeenlinnalainen Marjukka Vainio on valmistunut valokuvaajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Hänen teoksiaan on vuodesta 1981 lähtien ollut näyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.

Maan valoa -näyttely on Helsingissä 3. syyskuuta saakka. Syyskuun lopulla kokonaisuus pannaan näytteille Hämeenlinnan taidemuseoon. YLE24

Lähteet: Marjukka Vainion kotisivut verkossa

Lue seuraavaksi