Sota-ajan karuudesta ja ikävästä kertova suomalaisfilmi palkittiin Kanadassa

Pia Andellin dokumenttielokuva Hetket jotka jäivät on saanut tuomariston erikoispalkinnon Banffin televisiofestivaalilla Kanadassa. Andellin filmi kilpaili Kanadassa historia- ja elämänkertaelokuvien sarjassa. Alan tärkeimpiin kuuluva festivaali päättyy keskiviikkona.

kulttuuri

Sota-ajan kaipauksesta ja menetyksistä kertovan elokuvan perustana ovat arkkitehtipariskunta Martta ja Ragnar Ypyän kuvaamat kaitafilmit ja heidän keskinäinen kirjeenvaihtonsa vuosien 1938 ja 1949 välisenä aikana.

Ragnar ja Martta, eli Y ja Mirri, aloittivat vuonna 1938 Viipurissa uuden harrastuksen, kaitafilmaamisen. Elämä oli mallillaan.

Vuotta myöhemmin kaikki oli toisin: talvisota oli syttynyt, Y oli kaupunginarkkitehtina vastuussa tuhotun Viipurin korjaamisesta ja Mirri oli maaseudulla pommituksia paossa. Mutta yhä he filmasivat.

Elokuvan kaitafilmimateriaali sekä Y:n ja Mirrin kaunistelematon kirjeenvaihto rakentavat kuvan aikakauden arjesta ja todellisuudesta.

Kirjeiden välityksellä selvitellään monenlaisia asioita iloineen ja murheineen. Usein viestit käsittelevät päivärutiineja, mutta mukana on myös lohdutteluja sekä kipeitä lasten kasvatukseen ja avioliiton kriiseihin liittyviä seikkoja. Kaiken takaa välittyy väkevä ikävä.

Dokumentti on myös yhteiskunnallista historiankuvaa, katsaus aikaan, joka oli Suomelle kohtalokas. Kodin jättäminen, muutto vieraaseen kaupunkiin ja lopulta vieraaseen maahan sekä lasten luovuttaminen sotalapsiksi olivat monien perheiden ankaraa sota-arkea.

Hetket jotka jäivät -elokuva on palkittu aiemminkin. Se sai kunniamaininnan viime vuoden Prix Europa -kilpailussa Berliinissä, ja tänä keväänä se sai Tampereen elokuvajuhlien yli 30-minuuttisten sarjan erikoispalkinnon. Hetket jotka jäivät on YLE Teeman ja Of Course My Films -yhtiön yhteistuotanto. Se esitetään uusintana YLE Teemalla maanantaina 19. kesäkuuta klo 22. YLE24, YLE Teema

Lähteet: Banffin TV-festivaalin verkkosivut