1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Sommen verilöylystä 90 vuotta

Ensimmäisen maailmansodan verisimpiin hetkiin lukeutuvasta Sommen taistelusta on kulunut 90 vuotta. Taistelu liittoutuneiden ja Saksan joukkojen välillä vaati yli miljoona uhria.

Taistelussa kuolleiden omaiset, sotaveteraanit ja julkisuuden henkilöt ovat kokoontuneet eri puolilla Pohjois-Ranskaa muistamaan taistelun uhreja. Sommen taisteluun osallistuneita veteraaneja ei tiedetä olevan enää hengissä.

Englannin prinssi Charles osallistui brittiarmeijan historian synkimmän päivän muisteluun suurimmassa muistotilaisuudessa, joka järjestettiin Thiepvalin muistomerkillä.

Neljä kuukautta kestäneen taistelun ensimmäisenä päivänä yksin brittien johtamat liittoutuneiden joukot kokivat 20 000:n hengen tappiot. Somme vaati yli 1,2 miljoonaa uhria Britannian johtamat liittoutuneiden joukot yrittivät rikkoa 18 kuukauden pattitilanteen hyökkäämällä Saksan joukkoja vastaan 1. heinäkuuta 1916. Neljä kuukautta kestäneen taistelun aikana liittoutuneet olivat kuitenkin edenneet vain kahdeksan kilometriä. Sen tauottua yli 1,2 miljoonaa sotilasta oli kuollut, haavoittunut tai kadonnut. Suurimmat tappiot koskivat saksalaisten joukkoja, joita kaatui tai haavoittui noin 650 000 henkeä. Brittijoukot menettivät 450 000 taistelijaa, ja ranskalaiset noin 195 000 sotilasta.

Liittoutuneiden puolella taisteli brittien lisäksi irlantilaisia, kanadalaisia, australialaisia, uusiseelantilaisia, eteläafrikkalaisia, intialaisia ja ranskalaisia sotilaita.