Linnanmäki yhä suosituin matkailukohde

Suomen viime vuoden suurimmat matkailukohteet olivat Linnanmäki, Särkänniemi, Suomenlinna, Temppeliaukion kirkko ja Uspenskin katedraali, kertoo Matkailun edistämiskeskus MEK. Näissä kaikissa kävi yli puoli miljoonaa vierailijaa.

Kotimaa

Huvipuistoista Linnanmäki on yhä ykkönen: kävijöitä oli viime vuonna noin 1,2 miljoonaa, vaikka vierailijamäärä väheni kymmenellä prosentilla.

Särkänniemessä kävi saman verran asiakkaita kuin vuotta aiemminkin eli noin 650 000. Sen sijaan Tykkimäen huvipuisto Kouvolassa kasvatti kävijämääräänsä yhdeksällä prosentilla lähes 240 000:een. Wasalandiassa kävi seitsemän prosentin vähennyksestä huolimatta yli 100 000 asiakasta. Muumimaailman kävijämäärä kasvoi peräti 20 prosentilla ja oli jo yli 250 000:n. Korkeasaaren eläintarhan kävijämäärä jäi viime vuonna alle puolen miljoonan. Ulkomaisten kävijöiden osuus on suurin kirkoilla, joiden kävijöistä noin 64 prosenttia on ulkomaalaisia. Jos Keskisen kyläkauppa Tuurissa katsotaan matkailukohteeksi, se on selkeästi suuriin matkailukohde. Asiakkaita on vuosittain asioimassa yli 5,8 miljoonaa. MEK:n selvityksessä oli mukana 479 kohdetta. Ulkomaalaisten matkailijoiden määrä kasvoi Suomessa kävi viime vuonna hieman yli 5 miljoonaa ulkomaista matkustajaa. Lisäystä edellisen vuoden matkailijamäärään oli neljä prosenttia, selviää MEK:n rajahaastattelututkimuksesta.

Kuten aiemminkin, eniten matkailijoita tuli Venäjältä. Toiseksi eniten matkustajia tuli Ruotsista. Virosta tulleiden lukumäärä kasvoi vuoden 2004 tapaan ja saavutti lähes puolen miljoonan matkustajamäärän.

Vapaa-ajanmatkalaisten osuus oli 42 prosenttia. Ostoksille saapui joka kymmenes matkustaja. Reilun neljänneksen matkan pääasiallinen syy oli työmatka.

Helsinki oli kolmasosan pääasiallinen matkakohde Suomessa. Ulkomaiset matkustajat käyttivät rahaa vierailua kohden keskimäärin 52 euroa päivässä. Eniten rahaa käyttivät Venäjältä saapuneet.

Lähteet: YLE24