EU:lta 280 miljoonan rangaistussakko Microsoftille

EU-komissio on määrännyt Microsoftille uuden 280,5 miljoonan euron sakon, koska ohjelmistoyhtiö ei ole täysin noudattanut tuomiota vuodelta 2004.

Tuolloin Microsoftin todettiin käyttäneen monopolin kaltaista asemaa kilpailijoitaan vastaan ja yhtiö sai 497 miljoonan euron sakot.

EU ottaa käyttöön käyttöön kolmen miljoonan euron päivittäisen sakon heinäkuun lopussa, jos Microsoft jatkaa sääntörikkomuksia.

Microsoft sanoo tehneensä valtavan työn noudattaakseen komission päätöstä ja pitää sakkoa epäoikeudenmukaisena. Yhtiö aikoo valittaa myös tästä tuomiosta.

Sakko voi vielä nousta EU:n kilpailukomissaari Neelie Kroes varoittaa Microsoftia myös sen uuden käyttöjärjestelmän ongelmista. Näihin hän laskee mm. Internet-hakukoneen ja pdf-lukijan.

Kroes kertoo myös, että yhtiön saamat sakot voisivat olla vieläkin suuremmat, sillä maksimissaan EU voi sakottaa viisi prosenttia sen koko vuotuisesta liikevaihdosta. Tämä tarkoittaisi lähes 4,3 miljoonaa euroa per päivä.

Microsoftin syytöksiin EU-komission aiemman tuomion epäselvyydestä Kroes vastaa, että vaatimukset ovat tarkat eivätkä ne ole muuttuneet.