Israel ja Hizbollah jatkavat iskujaan

Israel on jatkanut lauantaina iskujaan Libanoniin. Keskiviikkona alkaneet iskut ovat vaatineet jo yli sadan libanonilaisen hengen. Libanonin Hizbollah-sissit puolestaan ovat ulottaneet raketti-iskunsa yhä syvemmälle Israeliin.

Ulkomaat

Israel tulitti illalla Beirutin satamaa ja sen edustalla sijaitsevaa majakkaa. Iskuja on tehty myös etelässä sijaitsevaan Siidonin kaupunkiin, Syyrian rajalla sijaitsevaan Hermeliin ja pohjoiseen Tripoliin. Kohteina on ollut muun muassa siltoja ja bensa-asemia.

Etelä-Libanonissa 18 siviiliä paloi hengiltä, kun Israelin ohjus osui heidän autoihinsa. Heidän kerrotaan olleen pakenemassa sotatoimia alueelta, jolta Israel oli kehottanut siviilejä poistumaan.

Ohjuksia kerrotaan osuneen myös lähelle Libanonin armeijan tarkastuspistettä, palestiinalaispakolaisten leirin liepeille sekä alueelle, jossa asuu Libanonin parlamentin puhemies.

Kaikkiaan yli sata libanonilaista on kuollut Israelin keskiviikkona aloittamassa hyökkäyksessä. Yli 200:n kerrotaan haavoittuneen. Iskut ovat aiheuttaneet myös laajoja aineellisia tuhoja, muun muassa yli 30 siltaa on vaurioitunut.

Hizbollah-sissit puolestaan ovat ulottaneet raketti-iskunsa yhä syvemmälle Israeliin. Hizbollah ampui raketteja muun muassa Tiberiaan ja Karmieliin. 15 siviiliä haavoittui.

Hizbollah-johtaja: Järjestö valmis sotaan Libanonin Hizbollah-sissiliike on ampunut keskiviikosta lähtien Israeliin kymmenittäin raketteja, jotka ovat surmanneet ainakin neljä ihmistä ja haavoittaneet kymmeniä. Raketteja on ammuttu muun muassa Tiberiaan kaupunkiin, missä useiden ihmisten kerrotaan haavoittuneen. Israel on ilmoittanut siirtäneensä ohjuspatteriston Haifan suojaksi. Perjantaina Hizbollah myös iski Israelin sotalaivaa vastaan. Laiva vaurioitui ja neljä sotilasta katosi. Lauantaina israelilaislähteet kertoivat, että yhden sotilaan ruumis oli löytynyt. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah sanoi perjantai-iltana järjestönsä olevan valmis avoimeen sotaan Israelia vastaan. Israel iski perjantaina Nasrallahin taloon Beirutissa, mutta perheen kerrotaan säästyneen. Israel aloitti hyökkäyksen Libanoniin keskiviikkona, kun Hizbollah oli siepannut kaksi sen sotilasta ja surmannut kahdeksan. Syyria toisti tukensa Hizbollahille

Syyrian johtava Baath-puolue on ilmoittanut tukevansa liittolaisiaan Libanonia ja Hizbollahia niiden taistelussa Israelin iskuja vastaan.

Syyria on Hizbollah-liikkeen näkyvä tukija, jonka painostuksella oli merkittävä rooli Israelin vuoden 2000 vetäytymisessä Etelä-Libanonista.

Libanon on vedonnut kansainväliseen yhteisöön, jotta se toimisi Israelin hyökkäyksen lopettamiseksi. Libanonin YK-lähettilään Nouhad Mahmoudin mukaan hyökkäyksellä pyritään saamaan Libanon polvilleen.

Siltojen, teiden ja rakennusten tuhoaminen sekä libanonilaisten siviilien surmaaminen ja vammauttaminen eivät ratkaise ristiriitoja, vaan mutkistavat niitä, hän huomautti.

Libanonin pääministeri Fouad Siniorn mukaan Israelin pommitukset ovat tehneet Libanonista katastrofialueen, joka tarvitsee kansainvälistä apua. Hän vaatii välitöntä tulitaukoa.

Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa arvioi Lähi-idän rauhanprosessin kuolleen lopullisesti Gazan ja Libanonin viime viikkojen ja päivien tapahtumiin.

Hän pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa puuttumaan tilanteeseen, jotta väkivallan yltyminen saataisiin loppumaan. Moussan mukaan Israelin ja arabimaiden konfliktia pitäisi nyt tarkastella kaikilta puolin.

Arabiliiton jäsenmaiden ulkoministerit puivat tilannetta lauantaina Kairossa. He tuomitsevat Israelin toimet, mutta ovat erimielisiä siitä, ovatko Hizbollahin iskut oikeutettuja.

DPA, Reuters, AP, AFP Ulkomaat evakuoivat kansalaisiaan (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: Israel iski jälleen Gazan kaupunkiin