Kuunnelmat lisäävät suosiotaan Saksassa

Saksassa kuunnelmat ovat löytäneet tiensä kirjamessuille, kuunnelmakilpailuita järjestetään ja muutama vuosi sitten Hampuriin perustettiin kuunnelmiin erikoistunut kustantamo.

kulttuuri

Myös Leipzigin kuunnelmafestivaali on löytänyt oman yleisönsä. Neljättä kertaa järjestettävä tapahtuma on kuunnelman ystävien keskuudessa suosittu, sillä festivaali pidetään ulkona.

Saksalaisen kuunnelman uudesta kukoistuskaudesta tuskin voidaan puhua, mutta sen elpymisestä ei ole epäilystäkään. Kuunnelmat ovat löytäneet tiensä kirjamessuille ja myös kuunnelmakilpailut kehittyvät hyvää vauhtia.

Kuunnelman lisääntyneestä suosiosta kielii myös se, että Hampuriin perustettiin jokunen vuosi sitten kuunnelmiin erikoistunut kustantamo.

Saksalaisen kuunnelman elpymiseen on epäilemättä vaikuttanut se, että kuunnelma on vähitellen vapautunut arvovaltaisten radioyhtiöiden vahvasta otteesta. Jos kuunnelmat olivat vuosikymmenten ajan nimenomaan radiotaidetta, nykyään kuunnelmien kuunteluun ei enää tarvita radiovastaanotinta. Cd-levylle poltettuja kuunnelmia voidaan kuunnella missä tahansa.

Kuunnelmafestivaali kerää yleisöä Leipzigissa kuunnelman ystävät kokoontuvat vihreälle niitylle. Jotkut istuvat viltillä ja syövät eväitä, toiset taas makaavat nurmella ja tuijottavat taivaalle. Siellä täällä kuuluu lasten naurua ja koiran haukuntaa. Richard-Wagner-Hain-nimisellä nurmikentällä on koko ajan vilskettä ja vilinää, mutta silti kaikki kuuntelevat kaiuttimista kuuluvaa kuunnelmaa. Nurmikenttä on omistettu reilun viikon ajaksi kuunnelmataiteelle. Ohjelmisto käynnistyy päivittäin lasten kuunnelmilla, jota seuraavat kuunnelmakilpailuun valitut kuunnelmat. Idea ulkona pidettävästä kuunnelmafestivaalista sai alkunsa muutama vuosi sitten Leipzigin kirjamessuilla. Tuolloin tapahtumasta vastaava Sophia Littkopf kiersi messualueen osastoja ja hämmästeli äänikirjojen valtavaa määrää. Samalla hetkellä syntyi ajatus kesäisellä niityllä loikoilevista ihmisistä, jotka kuuntelevat jännittäviä ja hauskoja kuunnelmia. Kuunnelmien tekijäkaarti nuorentuu Jo neljännen kerran pidettävä Hörspielsommer-kuunnelmafestivaali on erinomainen esimerkki saksalaisen kuunnelman viimeaikaisesta kehityksestä, perin menestyksellisestä sellaisesta. Kuunnelmia tekevien joukko on lisääntynyt ja nuorentunut muutamassa vuodessa merkittävästi. Jos kuunnelmia ennen tekivät melkeinpä yksinomaan radion ammattilaiset, nykyään niitä tekevät myös harrastelijat. Saksalaisen kuunnelman kehitystä seuranneet puhuvat jopa vaihtoehtoisesta kuunnelmakulttuurista. Tarkkaa tietoa kuunnelmia vapaa-aikanaan tekevien määrästä ei ole, mutta arvioiden mukaan määrä liikkuu kahden ja kolmensadan harrastelijan välillä. Lisääntynyt kuunnelmatuotanto näkyi myös Leipzigin kuunnelmafestivaalin esivalmisteluissa. Festivaaliohjelmistoon pyrkiviä oli niin runsaasti, että tapahtuman järjestäjät olivat hukkua kuunnelmien paljouteen. Reilun sadan kuunnelman joukosta he valitsivat ohjelmistoon lopulta kahdeksankymmentä kuunnelmaa. Teema-alueittain koottu ohjelmisto pitää sisällään rikoskuunnelmia, äänikollaaseja ja lasten kuunnelmia. Leipzigin kuunnelmafestivaali on nuorille kuunnelman tekijöille erinomainen mahdollisuus päästä suuren yleisön tietoisuuteen. Hyvällä onnella nuorenpolven kuunnelmataiteesta kiinnostuvat myös radioyhtiöt. Vaikka kuunnelmataiteen tulokkaat ovat kehittäneet kuunnelman ympärille kokonaisen vaihtoehtoisen verkoston, kustannusyhtiöineen ja kuunnelmakilpailuineen, rahaa kuunnelman tekijät eivät vaihtoehtoisten projektien avulla tienaa. Radion kulttuuriuutiset