Euroopan helleaallossa kuollut kymmeniä

Euroopan helleaallossa on kuollut jo kymmeniä ihmisiä. Riskiryhmässä ovat etenkin vanhukset. Ranskassa jo ainakin 40 ihmistä on kuollut kahden viikon aikana.

Ulkomaat

Lämpötilat ovat maassa kohonneet paikoin jopa 40 asteen yläpuolelle.

Helleaalto on palauttanut ranskalaisten mieliin kolmen vuoden takaisen kesän, jolloin helteiden vuoksi menehtyi noin 15 000 ihmistä. Espanjassa yhdeksän ihmistä on kuollut helteissä, Bulgariassa kaksi. Saksassa kymmenkunta ihmistä on menehtynyt. Helteiden ennustetaan vielä jatkuvan ainakin tällä viikolla. Pääosin lämpötilat keikkuvat 30 ja 35 asteen välillä, mutta esimerkiksi Saksan lounaisosiin on ennustettu torstain tienoilla jopa 39 asteen lämpötilaa. Helteen aiheuttama kuivuus jouduttaa myös maastopaloja. Mm. Sloveniassa palomiehet saivat tiistaina hallintaan 900 hehtaarin alueella riehuvan metsäpalon. Paikoin kärsitään myös kovasta vesipulasta. Tämä vaikuttaa satoihin, joiden ennustetaan jäävän aiempaa heikommiksi mm. Puolassa, Ranskassa ja Hollannissa. AFP, DPA