1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Puheenjohtajapeli sai uusia kierroksia Kiviniemen ilmoituksesta

Keskustan puheenjohtajakisaan on ilmoittautunut tähän mennessä kaksi ehdokasta. Lisää ehdokkaita kisaan odotetaan lähiaikoina. Yle Uutiset tavoitti useita mahdollisa puheenjohtajaehdokkaita, mutta toistaiseksi yksikään ei vielä kertonut asettuvansa ehdolle.

Keskustan Mauri Pekkarinen on hyvin yllättynyt puolueen nykyisen puheenjohtajan Mari Kiviniemen ilmoituksesta, ettei hän pyri enää keskustan johtoon. Pekkarinen toivoi, että kesällä olisi voitu käydä tiukka kamppailu puheenjohtajuudesta.

- Aikamoinen yllätys tämä uutinen on, Pekkarinen sanoi Yle Uutisille.

Pekkarinen pohti, että Mari Kiviniemen oleminen mukana puheenjohtajakisassa olisi voinut piristää puoluekentän aktivoitumista. Hän uskoo, että uusia puheenjohtajaehdokkaita tulee vielä mukaan.

Puolueen vanhoista konkareista puolueen puheenjohtajaksi ehdolla on Pekkarisen lisäksi Paavo Väyrynen.

Väyrysen yllättyi myös Kiviniemen ilmoituksesta. Hänen mukaansa nykyinen puheenjohtaja teki asiassa omat ratkaisunsa, eikä hänen eiliset kommentit vaikuttaneet päätökseen.

Keskustan kansanedustaja, entinen liikenneministeri Anu Vehviläinen kertoi Yle Uutisille, että hän ei harkitse lähtevänsä mukaan keskustan puheenjohtajakisaan. Vehviläinen vetoaa perhesyihin.

Europarlamentaarikko Riikka Manner sanoo, että hän harkitsee edelleen puheenjohtajuutta ja ilmoittaa päätöksestään parin viikon aikana. Jos ehdokkaaksi lähtee, siihen täytyy olla vahva henkilökohtainen halu, joten siinä mielessä muiden päätökset eivät vaikuta harkintaan, hän sanoo. Manner on yllättynyt Kiviniemen erosta, ja hän olisi toivonut Kiviniemen olevan mukana kisassa. Eivät gallupit ole yhdestä henkilöstä kiinni, hän sanoo.

Kansanedustaja Mika Lintilä haluaa katsella asioita rauhassa, eikä ota sen enempää kantaa puheenjohtajaehdokkuuteen. Lintilä odottaa, että puheenjohtajakisaan tulee vielä monia uusia ehdokkaita.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen sanoi tuumivansa mahdollista puheenjohtajakisaan ilmoittautumista kaikessa rauhassa.

Keskustan kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Tuomo Puumala kertoo puheenjohtaja-aikeistaan pääsiäisen jälkeen. Erityisesti keskustan nuorten parissa Puumalalla on ollut nostetta.

Äitiyslomalla oleva kansanedustaja Paula Lehtomäki ei harkitse asettumista ehdolle. Hän sanoo tehneensä omalla kohdallan harkinnan kaksi vuotta sitten, eikä sitä ole syytä muuttaa. Lehtomäkeä on pidetty yhtenä mahdollisena ehdokkaana puheenjohtajuustaistoon.

Kansanedustaja Jari Leppä sanoi sunnuntaina, että haluaa sulatella nyt rauhassa Kiviniemen yllättävää ilmoitusta. Hän pitää omalta kohdaltaan puheenjohtajakisaan lähtöä epätodennäköisenä.

- Tuskinpa lähden mukaan, kommentoi kansanedustaja Leppä.

Kansanedustaja Juha Rehula ei osannut sanoa puheenjohtajaehdokkuuteen tuoreeltaan mitään. Hänen mukaansa kannatusta ehdokkaaksi asettumiseen on tullut.

- Kiviniemen uutispommi tuli kolme tuntia sitten, joten tämän illan aikana mahdollisesta ehdokkuudesta ei tehdä päätöksiä, Rehula sanoi.