Tango sai Elviksenkin liikkeelle

Porin Elviksenä tunnettu Kim Willman keinuttaa lanteitaan nyt tangon tahtiin. Teatterimusikaalit ja syvän etelän gospel ovat miehelle tutumpia tyylilajeja, joten osallistuminen Tangomarkkinoille tuli monelle yllätyksenä. Willman kuitenkin toteaa tangon olevan yhtä lähellä sydäntä kuin kaikki muukin musiikki.

Kuva: Yle / Jari Laasanen

- Rakastan musiikkia yli kaiken ja mitä enemmän ikää on tullut niin sitä enemmän kuulen hyvää musiikkia ympärilläni, Willman toteaa.

Willman selvitti tiensä Tangomarkkinoiden nettiäänestykseen laulamalla karsinnassa perinteisen tangon "Öiset kitarat". Kilpailuihin olisi voinut osallistua myös muun musiikkityylin kappaleella, mutta Willmanille tango oli itsestään selvä valinta.

- En edes tiennyt, että kilpailussa oli mahdollista laulaa jotain muuta kuin tangoa. Mutta oli selvää, että kun tangokisoihin mennään, niin lauletaan tangoa. Sehän on siellä sitten edessä jossain vaiheessa kuitenkin. Kun lähden johonkin, niin otan sen tosissani ja harjoittelen kunnolla, Willman toteaa.

Näyte Willmanin tangotaidoista löytyy Satumaan nettisivuilta (siirryt toiseen palveluun). Samassa osoitteessa voi äänestää jatkoon pääsijöitä 303 kilpailijan joukosta. Heistä Satakuntalaisia on viisi: Marika Haavisto Ulvilan Palukselta, Marianne Kankaanmäki Porista, Piia Päivike Raumalta, Sini Tuomisalo Porista ja Kim Willman Porista. Lisäksi kilpailussa nähdään Vampulasta lähtöisin oleva tunnettu näyttelijä ja laulaja Tapio Liinoja.