Harry Kivijärven kokoelma Serlachiuksen taidesäätiölle

Kokoelmaan kuuluu yhteensä 87 taideteosta, joista 23 on Harry Kivijärven omia teoksia ja loput hänen taidekeräilijänä hankkimiansa muiden taiteilijoiden teoksia.

kulttuuri
Kuvanveistäjä Harry Kivijärvi
Harry KivijärviJuha Reunanen

Kivijärven omien teosten joukossa on 21 veistosta, joista osa on ulkotiloihin tarkoitettuja monumentaalisia teoksia ja osa pienempiä, sisätiloihin tarkoitettuja teoksia. Lisäksi mukana on kaksi gobeliinia, jotka Kivijärvi on itse paitsi suunnitellut, myös kutonut.

Kultakautta ja modernismia

Kerätty kokoelma puolestaan sisältää suomalaista kultakautta, vanhempaa eurooppalaista taidetta ja suomalaista sekä ulkomaista modernismia. Lisäksi mukana on antiikin ajan teoksia sekä kiinalaista ja japanilaista taidetta.

Serlachius-museoissa pohditaan parhaillaan, miten Kivijärveä tullaan Mäntässä esittelemään. Serlachius-museo Göstaa laajennetaan vuonna 2014.

Kivijärvi kuoli toissa vuonna.

Lähteet: Yle Uutiset