Pankit kertovat asiakkaalle hänen luottoluokkansa

Pankit lupaavat kertoa asiakkaalle hänen oman luottoluokkansa. Aamulehden selvityksen mukaan osa pankeista salaa kuitenkin yhä luokituksen perusteet, osa kertoo niistä yleisellä tasolla.

Kotimaa
Nordean Senaatintorin toimipisteen pankkisali
YLE

Esimerkiksi ammatti ja työhistoria, säästöt, maksuhäiriöt sekä asiakkaan ikä voivat vaikuttaa luokitukseen, koska nämä tekijät voivat vaikuttaa lainanmaksukykyyn. Vaikkapa lääkärillä on todennäköisesti parempi luokitus kuin pätkätyötä tekevällä tutkijalla.

Aiemmin suurin osa pankeista kieltäytyi kertomasta asiakkaalle hänen omaa luottoluokitustaan vedoten liikesalaisuuteen.

Tietosuojavaltuutettu otti jo toissa kesänä kannan, jonka mukaan asiakkaalle on pääsääntöisesti kerrottava hänestä rekisterissä olevat tiedot.

Lähteet: YLE Uutiset