Makkaratalon remontti lykkääntyy

Makkaratalon remontti viivästyy näillä näkymin vähintään vuodella taloustaantuman takia. Samalla viivästyy Keskuskadun uuden kävelykadun rakentaminen.

remontti

Rakennusviraston projektinjohtaja Reijo Järvinen kertoo, että työt Aleksanterinkadun ja Esplanadin välillä päästään aloittamaan aikataulun mukaisesti heinäkuussa, kun Stockmannin parkkihalli valmistuu.

Aleksanterinkadun ja Kaivokadun välinen osuus päästään kuitenkin aloittamaan aikaisintaan keväällä 2013.

Töiden suunnittelua vaikeuttaa se, että kadunpätkälle on tulossa lähivuosina myös kolmas suuri urakka, kun Ilmarisen parkkihallin kattoa lasketaan.

Suuria työmaita ei voi pitää Järvisen mukaan käynnissä yhtäaikaisesti.

Lähteet: YLE Uusimaa