Tähtihetki: Mammutti

Satu Linnapuomin mielestä Mammutissa on tavoitettu aivan erityinen tunnelma; tukahtunut sekoitus surumielisyyttä, turhautumista ja vääjäämättömyyttä. Tarmo Poussu kritisoi sitä, että elämäntapakritiikki hautautuu elokuvassa empaattisen ihmiskuvauksen alle.

kulttuuri
Memfis Film

Linnapuomi: Arvojen kyseenalaistaja ja ravisuttaja

Nyt on tavoitettu aivan erityinen tunnelma. Se on tukahtunut sekoitus surumielisyyttä, turhautumista, vääjäämättömyyttä – jonkinlaista melankolista avaruudellisuutta. Elokuvan ihmiset kiertävät elämässään kehää kuin planeetat radoillaan, tavoittamatta koskaan toisiaan. Kohtaamisen hetket ovat lyhyitä. Parisuhde on ikävöiviä puheluita toiselta puolelta maailmaa. Vanhemmuus on ohimeneviä pään silityksiä. Juoksulenkki ulkona typistyy vartiksi juoksumatolla kattoterassilla. Nukkuminen tapahtuu väärään aikaan, kuolemanväsyneenä mutta päivällä, jolloin uni ei tule. Kotilounaskin muuntuu tarpeettomien vihanneskoristeiden leikkaamiseksi. Ainoat jotka tässä elokuvassa todella näyttävät viettävän aikaa yhdessä, ovat pieni Jackie-tyttö (Sophie Nyweide) ja hänen filippiiniläinen hoitajansa Gloria (Marife Necesito). Tosin samanaikaisesti Gloriaa kaipaavat hänen omat pienet poikansa Filippiineillä.

Turhuus nousee keskiöön tässä globalisoituneeseen oravanpyöräelämään kantaaottavassa elokuvassa. Ihmiset tekevät niin paljon niin turhaan, sen sijaan, että hetkeksi pysähtyisivät hengittämään ja näkemään toiset ihmiset ympärillään. Erittäin varakkaan perheen isä (iki-ihana Gael García Bernal) tajuaa työmatkallaan haluavansa auttaa maailman vähäosaisia. Hän ei kuitenkaan tajua kaikkein lähimpiä hädänalaisia: lastenhoitajaa sekä hänen omaa vaimoaan ja lastaan. Turhuuden ja järjettömyyden symbolina toimii mammutinluusta tehty tuhansien dollarien arvoinen kynä.

Mammutti kyseenalaistaa ja ravisuttaa onnistuneesti nykyisen länsimaailman arvoja. Se nostaa keskiöön etenkin lapset. Jos lapsia tekee, niin heitä ei saa hylätä, ei henkisesti eikä fyysisesti. Läsnäolo on tärkeämpää kuin raha tai lahjat. Berliinin elokuvajuhlien lehdistönäytöksessä Mammutti sai kovat buuaukset, enkä ymmärrä miksi. Elokuva on joiltakin osin turhankin alleviivaava, mutta ei sentään buuausten väärti. Ehkäpä Berliinin kriitikot olivat sitä mieltä, että ruotsalaisohjaaja Lukas Moodysson on tehnyt liikaa kompromisseja tässä englanninkielisessä elokuvassaan, ja että terävin Moodysson-terä on taittunut. Mestarilta on lupa odottaa paljon, mutta omat odotukseni tämä aidosti kansainvälinen Moodysson-elokuva täytti.

Satu Linnapuomi

Poussu: Sarja tunteellisia perhedraamoja

Vuosituhannen vaihteen ruotsalaisen elokuvan ihmelapsi ja kauhukakara Lukas Moodysson palaa muutaman vuoden poissaolon – eli parin dokumentin ja kokeellisen elokuvan – jälkeen takaisin valtavirtaan. Kansainvälisenä tuotantona valmistunut Mammutti on hänen tähänastisen uransa suurimuotoisin elokuva.

Kolmea toisiinsa kytkeytyvää tarinaa rinnan kuljettava Mammutti tapahtuu New Yorkissa, Thaimaassa ja Filippiineillä. Allison (Michelle Williams) on newyorkilainen kirurgi, jonka pienellä tyttärellä on läheisemmät välit perheen filippiniläisen kotiapulaisen, Glorian (Marife Necesito) kuin äitinsä kanssa.

Allisonin aviomies Tom (Gael Garcia Bernal) on ison bisneksen maailmaan juuri astunut pelisuunnittelija, joka työmatkallaan Thaimaahan tutustuu paikalliseen prostituoituun. Elokuvan kolmas juonilinja seuraa Glorian kahta Filippiineille jäänyttä poikaa, jotka kaipaavat äitiään kotiin.

Kolmen juonilinjansa kautta Mammutti pyrkii kuvaamaan sekä maailman eriarvoisuutta että ihmisten yhteisiä ongelmia. Perin erilaisista elinoloistaan huolimatta elokuvan kaikki keskeiset henkilöt joutuvat työnsä vuoksi laiminlyömään omia lapsiaan.

Osuvista havainnoistaan ja hyvistä roolitöistään huolimatta Mammutti ei kiteydy puhuttelevaksi visioksi globalisoituvasta maailmasta, vaan latistuu sarjaksi tunteellisia perhedraamoja. Moodysson hallitsee empaattisen ihmiskuvauksen, mutta antaa tarinasikermän pohjalla kytevän elämäntapakriitikin hautautua sen alle.

Tarmo Poussu