Kiinan pääministeri valaa uskoa maan talouteen

Kiinan pääministeri Wen Jiabao on vakuuttanut Kiinan talouden olevan odotettua paremmassa kunnossa. Wenin mukaan Kiinan elvytyspaketti toimii ja taloudessa on tapahtunut myönteisiä muutoksia.

Ulkomaat
Wen Jiabao
Reuters-tv

Kiina julkisti joitakin päiviä sitten luvut, joiden mukaan maan talouskasvu painui vuoden ensimmäisellä neljänneksellä alimmilleen liki vuosikymmeneen. Kasvua kertyi 6,1 prosenttia.

Hallituksen mukaan teollisuustuotanto ja investoinnit ovat kuitenkin kasvussa. Pääministeri Wen sanoi lauantaina, että taloudessa on tapahtunut myönteisiä muutoksia. Hän lupasi, että kotimaista kysyntää pönkitetään ja Kiina saadaan vedettyä ylös kansainvälisestä taloustaantumasta.

Pääministeri varoitti kuitenkin, että maailmantalouden toipuminen on pitkä ja tuskallinen prosessi, eikä trendiä ole vielä saatu käännettyä. Hän puhui Kiinalle kuuluvalla Hainanin saarella järjestetyssä aasialaisten hallinnon ja liike-elämän johtajien kokouksessa.

Wen ilmoitti lauantaina myös 10 miljardin dollarin rahaston perustamisesta Kaakkois-Aasian infrastruktuurihankkeiden edistämiseksi. Pääministeri korosti liikenne-, energia- ja viestintähankkeiden tärkeyttä alueellisen verkottumisen parantamiseksi.

Alun perin Kiinan odotettiin julkistavan rahaston jo Kaakkois-Aasian maiden epäonnistuneessa huipputapaamisessa Thaimaan Pattayassa.

Lähteet: AP, AFP, Reuters