Riistanhoitopiirit poliisin avuksi hirvikolareissa

Riistanhoitoyhdistykset ja viranomaiset ryhtyvät yhteistyöhön suurriistaan liittyvissä tapauksissa. Toukokuun alusta lähtien poliisi voi pyytää metsästäjiä ja koiranohjaajia apuun esimerkiksi kolarissa loukkaantuneiden hirvien jäljittämisessä.

hirvikolarit
Hirvi ylittää maantien
YLE

Vastaavaa yhteistyötä on ollut aiemminkin, mutta jatkossa apua on saatavilla keskitetysti riistanhoitoyhdistysten kautta.

Avuntarvetta ilmenee yleensä silloin, kun pelastuslaitosten ja poliisin keinot eivät riitä kolareissa loukkaantuneiden eläinten jäljittämiseen ja lopettamiseen.

Suomessa sattuu vuosittain noin 5 000 hirvikolaria. Lisäksi vuosittain ilmenee vajaa sata tapausta, joissa suurpeto on häädettävä asuinalueen lähistöltä.

Hirvikolareissa virka-apupyyntö tulee hätäkeskuksesta, joka välittää tiedon maastoon lähteville jäljestäjille. Suurpetotilanteissa toimintaa johtaa poliisi.