Feniks-korttelit pian lausunnolle

Kiistelty Feniks-asemankaava tulee lausuntokierrokselle toukokuussa Rovaniemellä. YIT:n suunnitelmissa on aloittaa kahden korttelin kokonaisuuden rakentaminen viimeistään kahden vuoden kuluttua.

Kaavoitusasiakirjat
Kielan kaavaluonnos, vaihtoehto AArkkitehtitoimisto Laatio

Tekninen lautakunta käsittelee kaavaluonnokset toukuun yhdeksästoista päivä. Tämän jälkeen alkaa luonnosvaiheen kuuleminen. Luonnoksen suunnitellut arkkitehti Jaakko Kallio-Koski sanoo, että mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, kaava on valmis vuodenvaihteeseen mennessä.

- YIT aikoo aloittaa kortteleiden 33 ja 34 kokonaisuuden rakentamisen aikaisintaan kesällä 2010, tai viimeistään keväällä 2011, Kallio-Koski kertoo.

Kaksi luonnosta

Arkkitehtikilpailun ykkösvaiheessa esitettiin kahdeksankerroksisia taloja.Tuomaristo antoi kakkosvaiheeseen ohjeeksi, että kerroskorkeus saa olla korkeintaan kuusi. Kakkosvaiheeseen osallistui puolenkymmentä toimistoa.

- Kaava vaihtoehto A on kutakuinkin suunnittelukipailun voittaneen suunitelman mukainen. Vaihtoehto B:hen on puolestaan sisällyetty arkkitehti Ferdinand Salokankaan suunnitteleman opettajien asuntolan säilyttäminen Rovakadun varressa, Kallio-Koski kertoo.

Rovaniemen kaupunki on muuttanut suunnittelukilpailun voittanutta esitystä siten, että maalaiskunnan vanha virastotalo Rovakatu kahdesta puretaan hankkeen alta. Kaupungin arkkitehti Jorma Korva kieltää, että muutos olisi tehty rakennusyhtiön vaatimuksesta.

- Kyllä tämä päätös tehtiin kaupungin omien intressien takia, Korva kertoo.

Kaavaluonnoksen A vaihtoehdossa on 37 000 kerrosneliömetriä ja B vaihtoehdossa 35 200 kerrosneliömetriä. Kaavaluonnos A:ssä kaikki rakennukset olisivat uusia.

Arkkitehti Pekka Laatio kertoo, että kaavaluonnoksessa rakennukset muodostavat tiukan katulinjan ja rakennusten välissä katutilaa yhdistävät lisäksi katokset. Rakennusten sisäpihalle muodostuu yhtenäinen viheralue ja kevyenliikenteen väylä.

Alueelle muodostuu KIELA -aukio, johon on mahdollista sijoittaa taideteos. Kannen korkeusasemaa nostettu, joten alakerran tiloja mahdollista hyödyntää palvelu- tai liiketiloina. Alueella voisi olla noin 500 asuntoa ja asukasmäärä noin tuhat.

Yhtenäinen viheralue

YIT:n toimitusjohtaja Juhani Ylitolosen mielestä kaavaluonnos noudattaa hyvin kilpailutyötä. Luonnoksen myötä saadaan toteutettua vihreä yhtenäinen alue kaupungin keskelle.

- Kerroskorkeus on neljän ja kuuden välillä ja se sopeutuu hyvin olemassa olevaan rakennuskantaan, Ylitolonen sanoo.

Rakentaminen toteutetaan vaiheittain Hallituskadun suuntaisesti alkaen Korkalonkadun ja Hallituskadun kulmauksesta.

- Maakuntakadun osalta viheralue on täysin julkista tilaa, asuntojen väliin jäävä tila on puolestaan niin sanotusti puolijulkista. Suunnitelmissa on leventää Maakuntakatua ja sille sijoittuvaa viheraluetta, Kallio-Koski sanoo.

Lähteet: YLE Lappi/ Jarkko Kumpulainen