1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ounasvaara, Rovaniemi

Wellbeing-hanke kahmaisisi reilusti rovaniemeläisten kukkarosta

Ounasvaaran Arctic Wellbeing -hanke maksaisi toteutuessaan kaupungille satoja tuhansia euroja. Rovaniemen kehityksen hallinnoiman kolmiosaisen hankkeen tarkoituksena on nostaa Ounasvaara ympärivuotiseksi matkailu- ja urheilukohteeksi.

Ounasvaara, Rovaniemi

Lisäksi tavoitteena on kehittää Ounasvaarasta hyvän elämän koulutus-, oppimis- ja kokemuskeskus. Arctic Wellbeing Park -hankkeeseen liittyy myös yrityspuisto ja yritystalo, joka toimisi matkailu- ja hyvinvointitoimialan yrityskeskittymänä.

- Hanke tukee kaupungin elinkeinollisia painopisteitä siinä määrin, että kyllä tämän hankkeen kanssa ollaan tosissaan, Kautto kertoo.

Rovaniemen elinkeinopäällikön Erkki Kauton mukaan hankkeen kustannukset on arvioitu nousevan kaikkiaan noin 6,3 miljoonaan euroon. Tarkoitus on, että EU maksaisi summasta 70 prosenttia, kaupunki 20 prosenttia ja yritykset kymmeneksen, Kautto sanoo. Kauton mukaan rahoitus on laskettu kahden vuoden ajalle.

- Kyseessä on suunnitelma Lapin liiton vuosien 2010-2011 investoinneista. Hankkeen toteutuminen selkenee elokuussa, kun Lapin liitto käsittelee mitkä hankkeet se ottaa mukaan Lapin maakunnanohjelmaan, jolla haetaan EU-rahaa alueen hankkeisiin, Kautto kertoo.

Hankkeen suunnittelutyö alkaisi vuoden 2010 alusta ja rakentaminen aikaisintaan vuotta myöhemmin, jos hanke etenee suunnitelmien mukaan.

Lähteet: YLE Lappi

Lue seuraavaksi