1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Kuvaaja ja ohjaaja Jack Cardiff kuollut

Brittiläinen kuvaaja Jack Cardiff on kuollut 94-vuotiaana. Cardiff palkittiin vuonna 1947 Oscarilla elokuvasta Musta Narsissi. Aikansa suuruuksiin kuulunut Cardiff kuvasi muun muassa Alfred Hitchcockin ja John Hustonin elokuvia.

Cardiff oli ehdolla parhaan kuvaajan Oscar-palkinnon saajaksi myös kahdesta muusta elokuvasta, Sodasta ja rauhasta vuonna 1956 ja Fannystä vuonna 1961.

Vuonna 1960 hän puolestaan oli ehdolla parhaan ohjaajan Oscarin saajaksi elokuvasta Poikia ja Rakastajia.

Hänen muita tunnettuja filmauksiaan ovat muun muassa Punaiset kengät ja Afrikan kuningatar.

Cardiff ryhtyi ohjaamaan elokuvia 1950-luvun lopulla. Hänen ohjauksiinsa kuuluu muun muassa Marianne Faithfullin tähdittämän Tyttö ja moottoripyörä -elokuva vuodelta 1968.

Vuonna 2001 hänet palkittiin elämäntyö-Oscarilla.